Merkinnät teemasta ''

Heinähamsterit

Menen ostoksille vain pakon edessä. Tänään oli pakko. Loppuviikolla yksi jälkeläinen pääsee synttärikiertueelle, kun luokkakaverit juhlivat ikääntymistään. Lähdettiin siis lahjanhakuun.

Lahjan etsiminen on aina hankalaa, tarkoitushan on löytää jotain vastaanottajaa ilahduttavaa. Niinpä kuljimme hyllyjen välissä ees taas ja löysimme monta mahdollista paketintäytettä.

Osastoa vaihdettiin lankaosaston kautta. Virhe? No, miten sen nyt ottaa. Novitan Malibu oli tarjouksessa, ja koska olin juuri testannut lankaa mallitilkun verran ja todennut, että sitä on mukava neuloa, päätin hamstrata. Lopputulos: 18 kerää. Hups.

Meikkiosastolla minua houkuteltiin kynsilakkojen suuntaan. Olihan se ihan asiallista: vanhat kynsilakat alkavat olla aika ikääntyneitä, vanhimmilla on enemmän ikää kuin kuopuksella. Suunnittelin tekeväni poistoja, ja silloinhan on ihan oikeutettua ostaa uusia tilalle. Alennuslakkoja, Lumenea lähinnä, oli mukavasti tyrkyllä.

Loppujen lopuksi ne synttärilahjat jäivät ostamatta. Uusiksi huomenna, mutta ei lankaosaston kautta.

***

Heinäkuun koruprojekti aloitettiin käymällä paikallisessa koruliikkeessä, sieltä ostettiin muutamat korvakorut.

Puolustus huomauttaa, että tarve oli aidoille kultaisille korvakoruille, ja niiden tuotanto ei kuulu toimialoihini. Jaa, tarkkaan ottaen yhdet hankitut korvikset olivat kyllä kullattua hopeaa, siis vermeiliä, mutta muut 585-kultaa.

Kyllä minä korupöydän ääreenkin ehdin istumaan. Päässä liikkuu vaikka mitä, mutta aloitin varovasti tekemällä itselleni perussimppelit korvakorut Botswanan akaatista. Ruskeat menevät aina muiden käyttöön, mutta jonkin verran ostamiini nauhoihin on osunut harmaita ja harmaanvalkeita kiviä. Niistä siis killuttimet korviin.