Merkinnät teemasta ''

Laajennusten kirous

Pitäisi päivittää. Listalla odottavat WordPress-blogien päivittäminen versioon 2.8 ynnä Firefoxin päivittäminen versioon 3.5.

Jälkimmäisellä oli tarkoitus aloittaa aamu, mutta jäi latausnappi vielä painamatta. Firefoxin päivitystoiminto kertoi minulle ystävällisesti, että kolme käyttämääni laajennusta ei toimi uudessä Firefoxin versiossa.

Tai yksi niistä oli kyllä teema, jota en edes käytä, joten viis siitä. Toinen on Firebug, johon on kyllä jo tarjolla 3.5-kelpoinen versio, muttei vielä automaattisena päivityksenä. Mutta voi kauhistuksen päivää: käyttämäni rss-lukija ei pelaa uudessa Firefoxissa.

***

Uutissivustoilla käyn yleensä vilkaisemassa otsikot ihan henkilökohtaisesti, mutta blogeja seuraan rss-syötteiden kautta – blogeja on listalle kertynyt niin monta kymmentä, usempi satakin varmaan, että en niitä käsipelillä jaksaisikaan selata.

Olen tottunut käyttämään rss:ien lukemiseen Firefoxin Sage-laajennusta, jonka viimeisin versio käyttää nimeä Sage-Too. Ja nyt sille pahalaiselle ei ole 3.5-kelpoista päivitystä.

Jos minulla ei ole toimivaa rss-lukijaa, sehän tarkoittaa… hui kauhistus, sehän tarkoittaa, että en pysty seuraamaan blogeja. Ei tule kyseeseen!

***

Vietin kohtuuttoman kauan aikaa etsiskellen vaihtoehtoisia rss-lukijoita. Firefoxin lisäosista löytyy muutama: Wizz, SRR (Simple RSS Reader), NewsFox ja ilmeisesti suosituimpana Brief. Mutta mistäs näistä tietää, mikä on hyvä ja mieleinen, paitsi kokeilemalla. Ei just nyt jaksaisi.

Toki blogien seurannan voisi siirtää FeedBurneriin tai Bloglinesiin. Ensiksi mainitun vika on se, että se on nykyisin osa Googlea, jälkimmäiseen en jaksanut ryhtyä luomaan tunnuksia.

Sitten keksin sivuston nimeltä Netvibes, joka vaikutti noin periaatteessa hauskalta, mutta todennäköisesti siitä olisi enemmän hauskuutta kuin hyötyä (ja sitä paitsi sivusto haluaa itsepintaisesti kehottaa minua “recherche web”, vaikka toisaalta osaa oma-aloitteisesti tarjota Hesarin uutisia ja nimittää työlistaa nimellä “To Do List” – vähempikin Baabelin sanasotku kismittää).

***

Taidan siis madella kaikkien rimojen ali, päivittää Firefoxin ja noudattaa Sagen sivuilta löytynyttä ohjetta, jonka mukaan Sage toimii, kun käy käsin korjaamassa yhden rivin lisäkkeen koodiin.

Ehkä jonain päivänä jaksan miettiä vaihtoehtoista rss-lukijaa, siihen asti seuraan tottumuksen voimaa.

Täydentävä huomautus
Nyt olisi saatavilla myös Safarista nelosversio, beta-vaihe on siis ohitettu. Kun pääsen päivitysvireeseen, voisin samalla ladata Safarinkin. Heinäkuun ohjelmassa kun on uusien nettisivustojen työstämistä.