Merkinnät teemasta ''

Kuka käpälöi kalenteriani?

Noin periaatteessa olen ymmärtänyt, että heinäkuun jälkeen alkaa elokuu ja että ne seuraavat toisiaan välittömästi, ilman katkoksia. Käytännössä ajantajussani näkyy olevan jonkin sortin häiriö, sillä syvällä sisimmässäni oletin, että heinäkuuta seuraa ylimääräinen kuukausi (tai ainakin viikko tai kaksi), jota ei ole merkitty kalenteriin jonkin esihistoriallisen taikauskoisen käsityksen vuoksi.

Nyt on siis ihan oikeasti elokuu. Damn it.

Savonlinnan kesäfestivaali on tulevana viikonloppuna. Koulut alkavat täällä ensi viikon keskiviikkona. Missä välissä näin kävi? Elokuun alkuunhan oli ikuisuus. Kesällähän on tarkoitus ehtiä tekemään kaikki se, mitä ei talvella ehdi. Eikös?

***

Syksyssä on se hyvä puoli, että kalenterissa on jo monta mukavaa asiaa, varsinkin tanssirintamalla. Nyt vain täytyy saada tämä kesä kunnialla päätökseen ja saada sisäinen kelloni siirrettyä elokuuhun. Ja aamuheräämisiin. Ja nukkumaanmenoihin.