Merkinnät teemasta ''

Ihan olematon sunnuntai

Tänään oli ihan olematon päivä. Työnteosta ei tullut yhtään mitään, kun ajatukset eivät pysyneet kasassa. Satoi vettä, joten nenä pysyi neljän seinän sisällä. Mitään järkevää ja tuotteliasta en saanut aikaiseksi.

Joten olen kutonut – ja, yllättävää kyllä, sukkaa.

Yleensä neuletyöni ovat isoja ja monimutkaisia ja vievät ikuisuuden ja makaavat senkin jälkeen kuukausikaupalla odottamassa pingotusta ja lankojen päättelyä. Taannoin silmiini osuivat Knitty*-verkkolehdessä ihastuttavat Sunday Swing Socks-sukat, jotka on suunnitellut Elämänlankaa-blogin kirjoittaja. Oli pakko printata ohje talteen. Viime yönä innostuin metsästämään kivoja sormikasohjeita, ja silloin mieleeni tulivat nämä sukat. Hain varastoista kerän Nallea.

Ensimmäinen sukka on nyt valmiina, ja monenmoisten muutosten ja laskelmien (eri lanka, eri puikot, eri tiheys) ja parin purkamisen jälkeen siitä tuli ihan passeli. Seuraavaksi pitäisi sitten tehdä se toinenkin sukka.

Niin, lumoavan kauniit sormikkaatkin löytyivät tänään uudesta Twist Collectivesta. Ei siis ihan punaisen ristin päivä, vaikkei kaukaa haekaan.

*Tarkkaan ottaen en mene vannomaan, näinkö ne ensin Knittyssa vai Ravelryssa vai Elämänlankaa-blogissa.