Merkinnät teemasta ''

Hiljainen myöntymys

Olen nyt jonkin aikaa hyvin hiljainen ihminen – tai ainakin yritän olla. Ääni on ollut käheänä jo pitempään, viimeisestä flunssasta asti, ja viikonloppuna alkoi tuntua siltä, että ääni kähenee entisestään.

Kävin tänään lääkärin juttusilla, ja totesimme, että äänen säästäminen voisi olla hyvä idea. Olen siis puhunut tänään mahdollisimman vähän ja senkin vähän suhteellisen hiljaisella äänellä (mutta ei kuiskaten, sillä sehän tunnetusti rasittaa ääntä isosti).

On kyllä vaikea yrittää olla hiljaa, kun on tottunut ääntään käyttämään.

***

Kieltäydyin jyrkästi antibiootista, ja sain kaksi viikkoa armonaikaa. Jos siinä ajassa ääni alkaa taas toimia, selviän ilman antibioottikuuria. Korvikkeeksi sain kuurin allergialääkettä tasottamaan turvotusta.

Kurkun ja äänihuulten tilanteesta en tiedä, mutta nenä on ensimmäistä kertaa viikkoihin kunnolla auki, ja korvat eivät ole olleet lukossa koko iltana.

Koskahan sitä oppisi, että lääkkeiden syöminen on ihan hyvä juttu?

Jälkitunnelmointia

Lauantaina esiinnyin häissä. Se on aina Erityinen Juttu, sillä hääpäivä tapaa oleman sellainen, joka säilyy aina ihmisten mielissä.

Hääkeikkoihin tulee valmistauduttua tavallistakin huolellisemmin. Esimerkiksi meikkaukseen saa kulumaan aikamoisen tovin. Toisaalta syytäkin on tavallista hienopiirteisempään työskentelyyn, sillä yleisö on ihan liki.

Tunnelma on myös ihan erilainen kuin “tavallisilla keikoilla”. Useimmilla keikoilla yleisö on tullut katsomaan nimenomaan itämaista tanssia, mutta häiden vetonaula löytyy jostain ihan muualta. Tanssiesitys on lisämauste, josta yleisö nauttii seurustelun ja juhlinnan ohessa.

Oli hienoa tulla kutsutuksi esiintymään pariskunnan tärkeimpään juhlaan. Ikimuistoista, molemmin puolin.

***

Ensi lauantaina on edessä vielä yksi yksityistilaisuus, jonne menen tanssimaan. Syyskuu onkin ollut pullollaan esiintymisiä ja ekstratanssitunteja. Ilo on tässäkin tapauksessa minun puolellani, vaikka aikataulut ovat välillä kääntyneet minuuttitahtisiksi.

Syyslomaan on vielä kolme viikkoa, ja sinne asti paahdetaan täysillä. Ehdin jo erään toisen alan ammattilaisen kanssa aprikoida, millä mielialalla mahdamme joulukuussa olla. On ihanaa, että on töitä, mutta toisaalta kun on töitä, saattaa tulla vauhtisokeaksi. Täytyy yrittää pitää varansa.

***

Ammattilaisista puhuakseni… Kirjoitin Ishtar-blogiin tekstiviestistä, jonka lauantaina sain. Vaikka olenkin monialainen yrittäjä, jokin tolkku siinäkin sentään.

Piikki lihassani

Kävin aamusta ottamassa jäykkäkouristusrokotuksen. Se olisi pitänyt ottaa viime vuonna, mutta enhän minä moista muistanut.

Asia paljastui minulle kuukausi sitten, kun satuin terveyskorttini kaivamaan esille ja tutkailemaan rokotustilannettani. Sinne oli lyijykynällä raapustettu “2008” – kun asia edellisen kerran oli juolahtanut mieleeni, olin kysynyt terveydenhoitajalta, milloin pitäisi jäykkäkouristus uusia. Vuosiluku oli sitten raapustettu korttiini, muistutukseksi.

Enhän minä sitä enää muistanut.

***

Olin silloin kuukausi sitten flunssassa, joten rokotus lykkääntyi. Olen nyt koko kuukauden yrittänyt selvitä aamuvastaanotolle, siis neuvolaan ennen kymmentä.

Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin aamu ei ollut täynnä mitään akuuttia ja kiireistä tekemistä. Herää taas kerran kysymys: kuka nämä minun aikatauluni oikein suunnittelee?

***

Suomessa ihmisen terveyttä valvotaan ja kontrolloidaan siitä asti, kun raskaana oleva äiti ensimmäisen kerran neuvolaan menee. Pienten lasten kasvua ja kehitystä tutkitaan silmä kovana, ja vielä kouluaikanakin lapsilla on säännölliset terveystarkastukset.

Kun opinnot ovat ohi, oletetaan nähtävästi, että vastuu terveyden tarkkailusta siirtyy työterveydelle. Työnantajat maksavat siitä ilosta, että työntekijät käyvät säännöllisesti kuulemassa kolesteroliarvonsa ja verenpaineensa.

Minulla ei ole ollut kuuna kullan valakiana työterveyshuoltoa – on ollut liuta osa-aikaisia työsuhteita, joista pisin jatkuu nyt jo kolmattatoista vuotta, ja kokoaikaisia kesän mittaisia työpestejä. Minulla ei ole työnantajaa, joka olisi huolissaan työkunnostani ja patistaisi minut säännöllisesti lääkärin puheille.

Yrittäjän ja tuntiopettajan elämässä kolikon kummaltakin puolelta löytyy sama asia: kaikki on omissa käsissä. Toisaalta se motivoi – vastaan itse töistäni ja aikatauluistani ja toimintatavoistani. Toisaalta se on raskasta – kukaan muu ei pidä huolta rutiineista, jotka palkkatyöläiselle hoituvat automaattisesti.

***

Kirjaan työt ja tekemiset kalenteriin, laitan kännykkään muistutuksia ja Firefoxissa käytän liitännäistä nimeltä ReminderFox, jonne voin ohjelmoida muistutuksia ja työlistoja.

Tämän vuoden asiat pysyvät hyvin käpälissä, ja kun ensi vuoden kalenterit ilmestyvät, myös ensi vuoden asiat ovat taas hallinnassa. Kännykkään ja ReminderFoxiin laittelen lähinnä muutaman lähikuukauden asioita – mistä sitä tietää, jos kännykkä hajoaa tai selaimen päivitys hävittää Reminderin muistutukset?

Mutta mihin ihmeeseen kirjataan ne muistettavat asiat, joiden sykli on viisi vuotta tai kymmenen? Miten ihmeessä muistan, että seuraavan kerran olisi hyvä käydä uusimassa jäykkäkouristus vuonna 2019?

Loppusuoralla

Otsikon ei pidä antaa hämätä: tässä on kyse vain yhdestä projektista, jonka valmistuskaari on kääntynyt kirkkaasti voiton puolelle. Aika monta muuta urakkaa vielä jää keskentekoiseksi.

***

Osuuskunta Myötävirtaus on saanut nettisivuston tänään. Tekijä pyytää huomauttaa, että ihan viimeistä piirtoa myöten valmis sivusto ei vielä ole, vaan luvassa on vielä yksityiskohtien hiomista ja työstämistä. Mutta suuret linjat ovat siinä.

Myötävirtauksen alaa on teatteri-improvisaatio. Osuuskunta järjestää kursseja sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Lisäksi osuuskunnan toimialaan kuuluu improvisaatioesityksiä ja musiikkitoimintaa.

***

Jos siis teatteri-improvisaatio kiinnostaa, kipin kapin Myötävirtauksen sivuille. Ja jos ei osuuskunnan ala inspiroi, kannattaa sivusto käydä katsomassa ihan vain valokuvien vuoksi – Myötävirtauksen hovikuvaajana on toiminut Teija Tuisku.

Ja puffin päätteeksi vielä selväsanainen osoite: www.myotavirtaus.fi.

(Tekijän kommentti: olen keskimääräistä tyytyväisempi Myötävirtauksen sivustoon, vaikka se vielä viilaamista vaatiikin. On ollut ilo työskennellä osana tiimiä!)

Opettamisen ilo

Tänä iltana alkoivat ensimmäiset opiston ryhmäni – maanantai on Ähtäri-ilta, siellä ohjelmassa on kirjoittajaryhmä ja itämaisen tanssin perusryhmä.

***

Kirjoittajaryhmän vetäminen on hurjan kivaa! (Niin on toki tanssiryhmienkin – mutta kun niitä on yli kymmenen viikossa, hehkutus jää vähemmälle.)

Ensimmäinen kerta kirjoittajien kanssa menee aina osallistujiin tutustuessa ja kysellessä, mitä kukin talven opetukselta odottaa ja haluaa. Jatkossa, kun ihmisten kirjoitustyyliin ja tavoitteisiin pääsee sisälle, pystyy antamaan rakentavaa palautetta ja rohkaisemaan ihmisiä toteuttamaan itseään.

Tarkemmin ajatellen samoista asioistahan on kyse myös tanssitunneilla: jokaisella tanssijalla on oma persoonallinen tyylinsä tuottaa liikkeitä. Kun tietyt perusasiat on opittu, voi ryhtyä etsimään sitä omaa tapaa tanssia. Opettajana minun urakkani on näyttää tanssijalle hänen vahvat puolensa ja opastaa häntä heikkojen osa-alueiden työstämisessä. Lopputuloksena, parhaimmillaan, harrastaja oppii tuntemaan omaa kehoaan ja hän saa rohkeutta ja itsevarmuutta.

Opettaminen on haasteellista ja vastuullista duunia, mutta hyvin antoisaa ja mielekästä. Ja mikä parasta, opetustilanteissa syntyy uusia oivalluksia ja opettaja itsekin kehittyy.