Merkinnät teemasta ''

Ratkaiseva käänne

Lopultakin! Mieli keveänä voin kertoa, että talven viimeisetkin kaksi tanssikappaletta on nyt valittu.

Eilen pohdiskelin Ishtar-blogissa, miten haasteellista on löytää koreografioitavat kappaleet. Joskus tuntuu siltä, että niiden oikeiden, sopivien kappaleiden löytäminen on työläämpää kuin itse koreografioiden tekeminen.

***

Minulta uupui kaksi biisiä. Toisen niistä valitsi tanssiryhmä itse – antamani vaihtoehdot eivät tanssijoita hehkuttaneet, mutta jumalaisen ihana kappale, jonka olin rankannut pois liian vaikeana, hurmasi tanssijat. Porukalla todettiin, että mieluummin ihana kappale ja vaikea koreografia, kun helppo tanssi ja tylsä biisi.

Viimeisen biisin valitsin ihan itse, tosin toisen saharalaisen siunauksella. Klassikkosaidin uusi versio oli inspiroiva, mutta pitkänpuoleinen. En yleensä pidä siitä, että musiikki leikellään – melodiaan, rakenteeseen ja sovitukseen on kuitenkin rakennettu kaaria ja nousuja, jotka pilkkoessa menettävät tehonsa. Tässä tapauksessa remix-versio on yksinkertaisesti ylimittainen meidän tarpeisiimme, eikä loppuosa tuo mitään maininnan arvoista kappaleeseen. Pistän siis kylmästi biisin poikki sopivasta kohdasta, ja kas – koko syksyn metsästämäni keppisaidibiisi on siinä.

***

Töitä riittää, deadlineja pukkaa ja uni jää vähiin. Mutta silti: kovasti on kevyt olo, kun kappaleet ovat kasassa.