Merkinnät teemasta ''

Tarinan aika

AAMU oli hiljainen. Ulkona oli yhä pimeää, vain naapurin pihakuusen valot koettivat vastustaa syksynmärkää synkeyttä. Taneli painoi nenänsä ruutuun ja hengitti. Ikkuna ei edes huurtunut, mutta nenästä jäi pieni jälki lasin pintaan.

Taneli tepsutteli keittiöön seinäkalenterin luo. Jouluun oli enää 1, 2, 3, 4… 13 päivää, mutta jännitys ei kiepahdellut vatsanpohjassa eikä niskassa tuntunut kutinaa. Joulu, ihan sama.

Makuuhuoneen ovelta Taneli kuuli tasaista hengitystä. Äiti ja isä nukkuivat. Seinäkello tikitteli, mutta viisarit eivät vielä osanneet kertoa aikaa. Lyhyempi osoitti melkein suoraan alas, yhdeksikköön. Eikun kuutoseen. Ne numerot tuppasivat menemään sekaisin, mutta viitosen Taneli tunnisti aina ihan varmasti.

ETEISESSÄ nojaili upouusi pulkka seinään. Kummit toivat sen eilen, mutta silti kortissa luki että “joulupukilta”. Taneli oli ihmetellyt, miksi joulupukki laittoi kummit tuomaan lahjaa, kun pukki oli tulossa ihan itse käymään, kahden viikon päästä. Pulkka oli hieno, sininen ja kiiltävä. Mutta ulkona tihuutti vettä.

Äkkiä kuistilta kuului kolahdus. Taneli hätkähti. Mikä se oli? Hän singahti ikkunaan. Kuistilla lojui rähmällään pieni olento. Taneli avasi varovasti oven.

“Sattuiko sinuun?”

Olio nousi hitaasti, pudisteli nuttuaan ja kieputti sitten päätään niin vinhasti, että parta tutisi. “Ei paniikkia. Nutukkaannauhat vain tekivät tepposet.”

Taneli luikahti ovenraosta ulos ja istui portaille. Pieni otus jäi häntä katsomaan pää kallellaan.

“Protokollassa sanotaan, että kaikenlaiset kontaktit asiakkaisiin on kielletty, mutta protokollassa kielletään myös ehdottomasti visualisaatio. Ja sinä olet nyt jo minut nähnyt, joten voin yhtä hyvin tiedustella: mikä mättää?”

Taneli huokaisi murheellisena. “No kun kohta on joulu, mutta vieläkään ei ole talvi.”

Otuksen parta heilahteli taas, mutta tällä kertaa nyökkäysten tahtiin. “Aivan, ymmärrän. Pitäisikö tehdä reklamaatio, talven toimitus on myöhässä. Johan se tilattiin aikoja sitten.”

“Minulla on upouusi hieno pulkka, se tuli joulupukilta jo nyt, mutta eihän sitä voi käyttää. Nurmikolla ei voi pulkkailla.”

Parta tärisi, kun otus kyhnytti tovin alaleukaansa. Sitten se kysyi: “Ei liene liian rohkea presumptio, että sinun suurin toiveesi jouluksi on saada lunta?” Taneli nyökkäsi. Otus nojasi leukaa nyrkkiinsä, katseli hetken pää kallellaan ja rykäisi sitten. “Jaaha, no sittenhän tämä operaatio on melkein finito.”

Otus kaivoi taskustaan pienen laitteen, rykäisi uudestaan ja supatti sitten laitteeseen: “Huomio huomio, kuuluuko? … Että mitä? … Huono yhteys, auringonpilkkuja… Mieluummin rusinasoppaa… Puolen tunnin päästä… En myöhästy… Hei, anna nyt pomolle!” Otus odotteli tovin, nykäisi ensin nuttunsa helmaa ja sitten partaansa. “Operaatio suoritettu: täällä halutaan lunta! … Onnistuisiko yhtään nopeammin? … Ei kuule, täällä on nyt joulumieli niin pahasti hukassa, että ei tätä voi laittaa jonon hännille!” Parta ei enää tutissut, se tärisi. “Että mitä? Kolmanneksi? Hieno juttu! … Palaan tukikohtaan tuota pikaa.”

Otus kääntyi Taneliin päin ja lausui juhlallisesti: “Operaatiopäällikkö lupasi nopeuttaa preparaatiota, vaikka se on kyllä pahasti proseduurin vastaista. Puolisen tuntia ottaa, ehkä kolme varttia. Mutta tulossa on.” Taneli tuijotti kulmat kurtussa ja yritti painaa mieleensä kummallisia sanoja. Äiti osaisi varmasti selittää ne hänelle.

Otus työnsi laitteen takaisin taskuunsa, kiskaisi nuttunsa suoraksi ja rykäisi vielä kerran. “Nyt takaisin nukkumaan. Aamulla se on jo täällä.” Otus ojensi kätensä, epäröi hetken ja taputti Tanelia kahdesti olkapäälle. Sitten se pujahti kuistilta pimeyteen.

TANELI istui portailla pienen hetken ja katseli, miten naapurin kuusen valot imeytyivät pimeyteen. Sitten hän huokaisi, laahusti sisälle ja pisti oven perässään kiinni. Hetken päästä hän otti kainaloon lempidinosauruksensa, kääriytyi muumipeittoon ja nukahti.

Ensimmäiset lumihiutaleet laskeutuivat naapurin kuusen oksille.

© Inka Vilén 2009