Merkinnät teemasta ''

Se meni jo

Seinäkalenteri näyttää huhtikuuta, mutta siellä ei ole kovin monta merkintää. Pöytäkalenteri on pysähtynyt maaliskuun lopulle. Virallinen kalenterini kumisee tyhjyyttään – en ole tainnut edes avata sitä viikkoihin. Olen elänyt kännykän muistutuksilla, Firefoxin ReminderFoxin hälytyksillä ja hurskaalla toiveella, etten ole unohtanut mitään elintärkeää.

Menihän tämä kevät näinkin – deadlinesta toiseen, kelloa vastaan taistellen.

Elämä on ollut yhtä hulinaa jostain marraskuun puolivälistä asti. Tänään on tälle vuotta kolmas perjantai-ilta, jonka olen saanut viettää kotona.

***

Pitäisi kääntää kalenterit oikeaan aikaan ja ryhtyä täyttämään puuttuvia merkintöjä: töitä, toki, mutta myös hammaslääkäreitä, silmälääkäreitä, vanhempainvartteja, koulun erikoispäiviä. Josko talvi on ollut vaakalentoa, niin eipä tuleva toukokuukaan näytä tylsältä.

Tänään kävimme kirjastossa. Jotain tahdin tasaantumisesta kertoo se, että lainasin kirjoja. En vielä itselleni romaaneja luettavaksi – ehkä sitten kesällä ehtii –, mutta useamman käsityö- ja liikuntakirjan ynnä ääneenluettavaa lapsille. Meillä uppoudutaan iltaisin magian maailmaan, Debi Gliorin kirjoittamana. Alan osata jo aika näpsäkästi lukea ääneen paikannimen Auchenlochtermuchty.

Sakset sanoo sik-sak-sak

Taas eletään sitä aikaa vuodesta, jolloin värikkäät kankaat ja kangassilppu täyttävät talon ja puutarh… no, talon ainakin.

Edessä on urakointia pääasiassa sarjatyönä: tällä kertaa pääasiassa puseroita, mutta jonkin verran myös housuja. Unohtaa ei sovi myöskään kolmea solmiota, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua (ei täysvinoa leikkausta, ei kovikkeita, ei käsin ommeltuja viimeistelyjä), mutta menestyvät esiintymisrekvisiittana täydellisesti.

Aivan, loppukevään esiintymiset ovat ovella.

***

Kun yritän ommella jotain itselleni (tai lapsillekin), pyörittelen ideoita, kaavoja ja kankaita edestakaisin, ja ehkä joskus lopulta uskallan ryhtyä leikkaamaan. Siitä eteenpäin homma onkin helppoa (paitsi jos leikattu koko on täydelleen väärä tahi ompelu muuten takkuaa).

Kun ompelen esiintymisasuja – ja vieläpä sarjatyönä –, tahti on toisenmoinen. Ideaa ei jäädä enää aprikoimaan, kaavat joko on tai ei ole, ja kankaita ei enää arvota. Levitetään kankaat lattialle (mieluummin useamman asun kankaat päällekkäin, jos koot ja kankaan paksuudet sen antavat myöten), asemoidaan kaavat tai kaavantapaiset ja sitten sakset sanovat sik-sak-sak.

Saman henkilön vaatteen kappaleet laitetaan nuppineuloin kiinni toisiinsa, etteivät samanväristen asujen eri koot mene sekaisin. Kaikki samanvärisellä saumurilangalla ja tikkauslangalla saumattavat vaatteet otetaan käsittelyyn kerralla, ja saumoja ommellaan sarjatyönä.

***

Tämän prosessin ongelmana on se, että yksittäisen vaatteen valmistuminen vie kauan verrattuna siihen, että ompelisi vaatteen kerrallaan valmiiksi. Se, että on kahdeksan likivalmista toppia ja viidet viittävaillevalmiit housut, ei mieltä huojenna. Toisaalta se tuntuu hyvältä, kun ne kahdeksan toppia ja viidet housut valmistuvat lähes yhdessä rysäyksessä.

Sitä hetkeä odotellessa (vaatteiden ensiesiintyminen lauantaina).

Urakkaa paossa

Veroilmoitus, jokavuotinen iloni, on taas ajankohtainen. Sen tekeminen ottaa kohtuullisesti aivokapasiteettia ja kohtuuttomasti aikaa. Pätkissä tekeminen ei kannata, sillä jokaisen pätkän aluksi ajatusten kasaaminen sujuu surkean hitaasti. Pitäisi siis tehdä urakalla.

Siivoaminen ei ole koskaan niin innostavaa kuin silloin, kun pakoilee jotain urakkaa. Mieli tekisi siivota työhuone, mapittaa kaavat, lajitella kangasvarastot, järjestää vaatehuone ja tehdä suursiivous suurin piirtein jokaiselle talon nurkalle.

Toisaalta sama pätee myös päinvastaisessa tilanteessa. Kun olisi ihan pakko siivota, mikä tahansa urakka tuntuu kiinnostavammalta. Sitä paitsi siivoamisen laiminlyönnistä ei seuraa sakkoa eikä veronkorotusta. Urakat voittavat aina.

***

Siivousvimma ei ole saanut ylivaltaa, josko sen verran sentään eilettäin tein, että otin jouluisat koristeet lopultakin pois keittiön ikkunasta ja vaihdoin tilalle lasten pääsiäis- ja kevätkoristeita.

Sen sijaan veroilmoituksen rinnakkaisurakka, tanssivaatteiden ompelu, meinaa kiilata pahasti veroilmoituksen edelle. Tänään kannoin kotiin 15 metriä kankaita, joitka kaikki pitäisi muuttaa tanssivaatteiksi ensi lauantain esiintymiseen.

Veroilmoituksen takaraja on tiistaina. Priorisointi on taiteenlaji.

Minä ja joku muukin

Aamulla oli tarkoitus lähteä ostamaan ruokaa. Aamu meni töiden parissa, joten selvisin ruokakauppaan vasta likempänä puoltapäivää. Siellä oli joku muukin, jonoksi asti.

Iltapäivällä oli pakko lähteä kierrokselle tavarataloon. Parkkipaikka löytyi, mutta sisällä oli tungosta.

Kaikkea pientä ja tarpeellista (?) tarttui käpäliin, kuten kumpparit lapselle, jonka jalat eivät enää entisiin mahtuneet, ja sukkia lapsille, joiden sukat ovat salaperäisesti saaneet reikiä varpaisiin ja kantapäihin, ja silikoninen kakkuvuoka ja jääpalamuotti, joka tekee kertakaikkisen söpöjä sydämenmuotoisia jääpaloja – takuuvarma hittituote tämän vuoden synttärikemuissa!

Mutta ei auta, pakko on tupata tungokseen taas lauantaina: shoppailuista tärkeimmät, esiintymisasujen kankaat, jäivät vielä hyllyyn.