Merkinnät teemasta ''

Kesäleikin alku

Yhtäkkiä vihertää. Ei ihme, lämpötila on hypännyt muutamassa päivässä villasukkakeleistä yli hellerajan.

Kesän öttiäisetkin ovat heränneet. Samalla alkoi virallinen kesäleikkimme: mehiläiset – joskus ampiaisetkin – tuppaavat tupaan ja hermostuvat, kun eivät pääse pihalle. Minä yritän kaapata ne juomalasiin ikkunaa vasten ja kuljettaa pihalle.

Kesän ensimmäinen mehiläinen saalistettiin tänään. Se oli hervottoman kokoinen ja ääni ihan suorassa suhteessa fyysisiin mittoihin. Kognitiiviset taidot sen sijaan olivat keskivertoa surkeammat: mehiläinen pörräsi talon kauimmaiseen huoneeseen ja linnoittautui paperikaihdinten taakse. Mehiläisenmetsästäjältä vaadittiin paljon kärsivällisyyttä, ennen kuin otus suostui pörräämään saalistuskorkeudella.

Seinäkuun paisteessa

Eilen oli Seinäkuun yö (Seinäjoen vuosittainen kulttuuritapahtuma, joka valtaa koko kaupungin). Tänä vuonna Saharan lisäksi seinäkuulaisille esiintyi myös D’Or. Yhdessä vedimme kaksi eri keikkaa, illalla Torikeskuksessa isolla porukalla ja myöhäisillassa Urheilutalolla vähän vähemmällä väellä.

Tänä vuonna sää oli niin lämmin, että alkuillasta ulkonakin olisi voinut esiintyä. Yleensä tanssiminen ulkosalla ei ole hyvä idea: jos lämmintä on alle 20 astetta ja lisäksi vielä tuulta, lihakset tuppaavat hyytymään. Ei ole mukava tehdä olemattoman pieniä liikkeitä, muttei myöskään kiva reväyttää lihaksia.

Koska ensi vuonna tuskin osuu tällainen lämpöaalto Seinäkuun yölle, pitäydymme jatkossakin sisäesiintymisissä. Torikeskuksen lattia oli lennokas, mutta onneksi kaikki tanssijat pysyivät pystyssä. Urheilutalolla taas mentiin tihkeällä lattialla, jossa pirueteissa sai potkaista reilusti eikä siltikään pyörähtänyt.

Yhtä kaikki mukava tehdä tanssia tunnetuksi myös sellaiselle yleisölle, joka meitä harvemmin muuten tulee nähneeksi.

Yötyö väsyttää

Kun päivät eivät riitä, lisää aikaa täytyy ottaa yöstä. Paha kyllä, vaikka uni vähenee, unen tarve ei laske – ehkä jopa päinvastoin.

Keskeneräinen työmaa kummittelee myös unissa. Kun lopulta luovuttaa siltä yöltä ja menee sänkyyn, uni on kaukana syvästä, levollisesta ja rentouttavasta.

Ei siis riitä, että unta tulee liian vähän, vaan se on myös heikkolaatuista.

Ehkä univelka hitusen hämärtää ajattelukykyäni, mutta nyt alkaa kuulostaa siltä, että tässä on kaikki edellytykset noidankehälle.

Hahmosta runkoon

Ihmisen voi huijata oppimaan vaikeitakin asioita, kun ne syöttää pieninä palasina. Harva pystyy oppimaan isoja kokonaisuuksia kerralla.

Tänään aloitettiin tanssituntien poikkeusviikko; helatorstain vuoksi torstain tunnit pidettiin jo tänään. Disco orientalin jatkoryhmässä on työn alla koreografia, joka muotoutuu ja selkiytyy ja rakentuu hiljoksiin. Kesäkuun alussa se on valmis, josko ei toki esityskunnossa.

***

Jatkoryhmässä hypättiin kevätkurssin alkajaisiksi suoraan asiaan, mutta ei rytinällä. Aloitimme hahmottamalla musiikkia yksinkertaisin liikkein ja tutustumalla musiikin hankaliin kohtiin.

Sitä myöten, kun musiikki on tullut tutuksi, on liikekieli tullut haasteellisemmaksi. Vaikeita kohtia – tässä tanssissa ne ovat myös nopeita – on treenattu hartaasti: ensin hahmotettu liikkeet, sitten tehty niistä sarjaa, pikkuhiljaa nopeutettu ja lopulta laitettu sarja tanssin keskelle.

***

Tanssin hämärä hahmo, josta aloitimme, on pikkuhiljaa muotoutunut rungoksi. Runkoon on jo lisätty kääntymisiä, pyörähdyksiä, aksentteja, pikkutarkkoja kohtia.

Ja sama jatkuu: lisätään yksityiskohtia, poimitaan musiikin elementtejä. Nyt se alkaa olla jo helppoa, sillä musiikki on tullut tutuksi, koreografian runko alkaa olla tanssijoillakin hallussa. On helpompi lisätä runkoon kuin yrittää tehdä koko pakettia kerralla.

Vielä lisätään käsiä, lisätään yksityiskohtia. Tästä on tulossa täysi koreografia. Mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, lopputulos on kuitenkin paljon yksinkertaisempi kuin se, mikä päässäni on alkujaan ollut.

Sivuraiteilla ja syrjäpoluilla

Sehän on tuttu juttu, että deadlinen alla kaikki muu on kiinnostavampaa kuin lähestyvä deadline. On ihan sama, mikä on kuolemanlinjan syy ja laatu. Jos pitäisi siivota, siivoaminen on mälsää; jos pitäisi kirjoittaa, sanat ovat pakosalla; jos pitäisi ommella, kone takkuaa; jos pitäisi tehdä koreografia, liikkeet jämähtävät; jos pitäisi tehdä ihmeitä, taikasauva on hukassa.

Deadlinea edeltävä tahmeus, syystä riippumatta, häviää kyllä, kun homma alkaa rullata. Inspiraatio ei tule odottamalla, se tulee tekemällä. Ja kun homma alkaa rullata, se on kivaa, ilman sivuraiteita ja syrjäpolkuja.

***

Nyt on taas deadlinen aika, työn alla seuraava Ishtar, joka lähtee alkuviikosta painoon ja ilmestyy vajaan parin viikon päästä. Perinteisesti Ishtarilla on tapana pyörähtää yötöiksi. Niin tälläkin kertaa – viikko oli aivan liian silppuinen, jotta olisin saanut kunnolla tehtyä töitä. Niinpä nautin koneella yön hiljaisuudesta, asemoin tekstejä, käsittelen kuvia, viilaan mainoksia, työstän painokuntoon listoja ja kalentereita.

Virikkeellisestä toiminnasta huolimatta Ishtarin deadline kirvoittaa mielestäni mitä mielenkiintoisempia syrjäpolkuja. Koskaan ei maailmassa tunnu olevan niin paljon kivoja neulemalleja, päässä tulvii mainioita koruideoita, ja into ompelukoneen ääreen on suorastaan pohjaton. Jopa tylsimmätkin hommat, vaikkapa vaatehuoneen siivoaminen, tuntuisivat suorastaan huikean jännittäviltä verrattuna koneen ääressä istumiseen.

***

Koneen ääressä istuessakin mieleen juolahtaa toinen toistaan loistavampia ideoita, joilla ei ole mitään tekemistä työn alla olevan projektin kanssa. Ilman Ishtarin työstöprosessin nostattamaa vireystilaa en olisi viime vuosina perustanut paria blogia, tutustunut erinäisiin foorumeihin, liittynyt Twitteriin, Facebookiin ja LinkedIniin, löytänyt mainioita lisäkilkkeitä Firefoxiin ja niin edelleen.

Lopputulos on siis vahvasti plussan puolella: sopivassa työstömielentilassa aktivoituu kokonaisvaltaisesti.

Vielä kun keksisi, miten aktivaatio säilyisi deadlinen jälkeenkin.