Merkinnät teemasta ''

Melkein lopetettu lehtitilaus

Suuri Käsityölehti on tullut minulle kestotilauksena vuodesta 1996. Tai 1995. Tai niillä main. Todella pitkään, joka tapauksessa.

Tilausjaksoni alkuaikoina päätoimittajana toimi Tina Tötterman, joka siirtyi Suuresta Käsityölehdestä muun muassa lanseeraamaan suomalaista Cosmopolitania (Kodin Kuvalehti 6/2007). Tilalle tuli Paula Hietaranta, jonka siirtyi eläkkeelle marraskuussa 2008, kymmenen vuoden päätoimittajuuden jälkeen. Uudeksi päätoimittajaksi valittiin tv-kasvo Anu Harkki, joka oli jo vuosien mittaan vieraillut Suuren Käsityölehden palstoilla neuleohjeillaan ja omalla palstallaan.

Toiset olivat uudesta päätoimittajasta innoissaan, toiset eivät. Julkisuudesta tuttu ihminen jakaa aina mielipiteet. Koska käsityölehti on journalistisena formaattina jotain ihan muuta kuin tyypillisemmät aikakauslehdet, päätin ottaa avoimen asenteen.

***

Nyt takana on pian puolitoista vuotta Anu Harkin päätoimittajuutta ja yksi iso ulkoasumuutos. Ikävä kyllä uusi Suuri Käsityö ei ole minun mieleeni.

Ulkoasumuutos oli enemmän kuin pelkkä ulkoasun muutos, samalla laitettiin sisältörakennekin uusiksi. Uudistuksessa viilattiin logo (se onnistui), vaihdettiin ohjeiden paikkaa (muutos, josta en pitänyt: lehtiarkiston selaaminen hidastui, kun kaavakoosteet eivät löydykään ennalta-arvattavasta paikasta) ja muutettiin aineiston painopisteitä siten, että lankakäsityöt nostettiin lehden alkuun, ompelukset siirrettiin niiden jälkeen.

Viimeksimainittu hiertää minua todella ankarasti, sillä olen kaikki nämä vuodet tilannut Suurta Käsityölehteä nimenomaan ompeluohjeiden takia. Muutoksen myötä tuntuu siltä, että Suurta Käsityölehteä on lähdetty kehittämään Modan suuntaan – Modassahan julkaistaan aina kahmalokaupalla neuleohjeita, joitain virkkausohjeita ja lisukkeena on muutama kaava muutamaan vaatteeseen. Modaa en ole koskaan innostunut tilaamaan lyhyitä kokeilujaksoja pidempään.

***

Suuren Käsityölehden kestotilausvuosieni aikana käsityömaailma on muuttunut kovasti. Bonnierin Uudet Käsityöt, varsin onnistunut ompelulehti, yhdistyi vuosituhannen vaihteen liepeillä Modaan; saksalainen Burda ilmestyy yhä, mutta se jää kirjastossa satunnaisen selailun asteelle. Tasokkaita askartelulehtiä on ilmaantunut lukuisia, mutta askartelu ei ole minun juttuni.

Aika moni käsityöharraste on löytänyt luontevan kanavan Internetistä: esimerkiksi verkkoneulelehtiä ilmestyy lukuisia ja monet todella taitavat neulesuunnittelijat myyvät neuleohjeitaan verkossa. Tätä nykyä en juuri tartu lehtien neuleohjeisiin, vaan suuntaan ensin Ravelryyn, suomalaisista verkkolehdistä Ullaan, ulkomaisista esimerkiksi Knittyyn, tai tutkailen suoraan suomalaisten suosikkisuunnittelijoitteni ohjevalikoimia (esimerkiksi Villapeikko, Tikru, Kristel, Sisäinen villapaita).

Ompelu on eri juttu. Netissä kaavojen jakaminen, pieniä laukkujen, hattujen ja vastaavien kaavoja lukuun ottamatta, on liki mahdotonta, sillä kaavat täytyy saada isolla kaava-arkilla. Siksi ompelija tarvitsee hyvän ompelulehden, hankkii yksittäisiä kaavoja käsityöliikkeistä tai piirtää kaavansa itse.

Ompelijan onneksi on Ottobre Design (katso myös Ottobre Design blog), joka jaksaa numero numeron jälkeen ilahduttaa. Ottobre julkaisee vuosittain neljä numeroa lasten kaavoja vauvoista 170-senttisiin ja kaksi naistenvaatenumeroa.

***

Uusin Suuri Käsityölehti ilmestyi viikolla. Selasin sen läpi ja huokaisin syvään: kannen lupaama “runsas käsityölehti” hetkauttanut. Eniten inspiroivat sisustussivut (siis minua! järisyttävää) ja kirjontaliite.

Siinä missä Suuri Käsityölehti ei ole hetkeen tuottanut minulle mä-haluuuuuun-tuntemuksia, Ottobre Design tuottaa niitä jatkuvasti. Jokainen Ottobren numero innostaa ja tuo oivalluksia. Vaikka naisten kaavavalikoima ei olekaan valtaisa, kaavat ovat onnistuneita, muuntelukelpoisia ja toimivia.

Käsityölehtiarkiston arvo on siinä, että mallit ja kaavat eivät ehkä puraise nyt, mutta niistä voi olla arvaamatonta iloa myöhemmin. Edelleen kaavoista eniten käyttämäni on Suuren Käsityölehden pikkumustakaava vuodelta 1997, sen pohjalta loihdin likimain jokaisen tanssipukuni ja kotelomekkoni. (Tekisi mieleni sanoa jotain vanhoista hyvistä ajoista, mutta jätän sanomatta.)

***

Uusimman Suuren Käsityölehden numeron jälkeen olin jo käytännössä valmis lopettamaan tilaukseni, kun silmääni sattui Journalisti-lehdestä pikku-uutinen: Anu Harkki jättää Suuren Käsityölehden (sama pikkuinfo vaikkapa Markkinoinnin ja Mainonnan sivuilta).

Ehkä minä annan uudelle päätoimittajalle vielä mahdollisuuden.

Kahdella renkaalla

Tällä viikolla avattiin pyöräilykausi. Maanantaina ensimmäinen lenkki, keskiviikkona toinen pikku pyrähdys ja tänään… niin, ainahan sanotaan, että määriä kannattaa kasvattaa tasaisesti. Tänään tuli istuttua pyörän selässä yhteensä 30 kilometrin verran.

Opiskeluaikoina viilletin Jyväskylän mäkiä ylös ja alas, kesät talvet. Tällä seudulla mäkiä on vähemmän, mutta kyllä ne silti ylöspäin mennessä tahtia hidastavat ja alaspäin tullessa nopeuttavat. Reisissä tuntuu.

Eniten jaksaa ihmetyttää takamuksen kestävyys. Miten turta takapuoleni oikein opiskeluaikoina olikaan, kun jatkuvasti istuin pyörän satulassa? En tänä vuonna ihan rysäyksellä pyöräilykautta avannut, mutta silti tämänpäiväinen tuntuu istuinluissa.

***

Hitusen kadehdin niitä, jotka voivat työmatkansa pyörällä taittaa. Minulla cd-soitin, cd-boksit ja kassit eivät ihan pyörän tarakalla kulje, joten työmatkat on aina kuljettava autolla. Ja ruokakauppareissut.

Mutta jospa tänä kesänä muuten tulisi kuljettua enemmän kahdella renkaalla. Eiköhän takamuskin siihen totu.

Lyijykynä, 2B

Tämän päivän kalenterisaldo: kolme siirrettyä tapaamista. Yksi tämänpäiväinen aikaistui, huominen tapaaminen siirtyi eteenpäin ja yksi kesäkuinen hyppäsi toukokuun puolelle.

***

Täytän kalenteriani mieluiten kuulakärkikynillä. Valitettavasti jokainen muutos kuulakärkikynällä tehtyihin merkintöihin tuottaa kalenteriin yliviivauksia. Minä en pidä yliviivauksista. Ne täyttävät kalenteria ja pitävät silmissäni ajankohdan varattuna, vaikka se olisi vapaakin.

Yleensä luonnostelen ajankäyttöni lyijykynällä, ja kirjoitan vain ns. varmat menot kuulakärkikynällä. Jos kalenterin ylläpitoon ei jää aikaa, se on täynnä hätäisesti, epäselvällä käsialalla tehtyjä haaleita lyijykynäluonnostelmia, joista on viheliäistä ottaa selvää.

***

Totesin jo kouluaikoina, että tavallinen HB-lyijykynä on käsissäni aivan liian kova. Siinä missä monet koulukaverit tarvitsivat useamman H:n kyniä, minun kirjoitusotteeni keveni vuosi vuodelta siihen pisteeseen, että HB:llä kirjoitettu oli armottoman vaaleaa ja vaikealukuista jopa minulle itselleni.

Siksi jo lukioajasta asti olen käyttänyt vain pehmeitä lyijyjä, B:tä ja 2B:tä. Varsinkin 2B:llä saisin jo kohtuullisen tummaa jälkeä vaivatta, mutta niin pehmeä lyijy kirjoituskäytössä on mössöisempää ja jälki herkemmin tuhrautuvaa. Ei hyvä sekään.

Yleensä kompromissiksi valikoituu yhden B:n lyijy – ja tietysti lyijytäytekynänä, koska sillä saan aina terävää jälkeä.

***

Kalenterissa on nyt lyijykynämerkintöjä ensi talvelle: koulun lukuvuosi ja koululaisten lomat ynnä opiston opetuskausi ovat siellä raameina, muutama tanssitapahtuma alustavasti merkittynä. Syksyn lehtityöt on merkitty kuulakärkikynällä jo alkuvuodesta, ne kun suunnitellaan kalenterivuosi kerrallaan.

Tässä vaiheessa pitäisi varmaan ruksata lomatkin, jos meinaa sellaisia ehtiä pitää. Mutta lyijykynällä vai kuulakärkikynällä?

Verkoton = kyvytön

Aamupäivä oli varattu aineistojen siirrolle webmailista koneelle. Pyh, pah ja pöh.

Ei verkkoyhteyttä = ei webmailia. Ei webmailia = ei aineistoja. Ei aineistoja = ei työntekoa.*

Vietin sitten viikon tehokkaimmaksi mitoittamani työaamupäivän katselemalla tv-sarjojen jaksoja ja virkkaamalla. Sama ohjelma jatkui myös iltapäivän, sillä verkkoyhteyttä oli tarjolla vain pätkittäin.

Illalla nettiyhteys oli palannut, mutta iltaopetuksen jälkeen ei enää jaksa. Paremmat yhteydet huomenna.

*Tokihan olisi monia muita hommia, joita voisin tehdä ilman nettiyhteyttä. Mutta aivokapasiteetti on nyt niin orientoitunut lehdentekoon, että sieltä on hankala vapauttaa toimintakykyä muihin projekteihin. Tiukkatahtinen kevät on jättänyt jälkensä: uudelleenorientoituminen on hidasta.

Ehdinpäs!

Aamu: lapset koulukuntoon, kynsilakkojen poisto ja sormiin pikakynsilakka. Sopivan mukana kulkevan käsityöprojektin haalinta. Sähköpostit, foorumit ja Facebook. Maailmassa mukana.

Kello kymmeneksi jalkahoitajalle. Toisille se on ilo, minulle pakollista paikoillaan istumista. Tanssijan jalat – jopa itämaisessa tanssissakin – ovat kovilla, joten käyn säännöllisesti hoidattamassa jalkani. Tällä kertaa vietin ajan pujotellen paljetteja lankaan virkkuutyötä varten. Vähän tutkailin ensi vuoden kalenteriakin.

Kotiin. Juoksevia asioita, lapsille välipalaa. Opetuksen suunnittelua, kelloon vilkuilua.

Kolmen jälkeen hurautus lähikaupunkiin optikkoliikkeeseen. Onneksi siellä aikataulut eivät olleet myöhässä, jäi jopa tovi ylimääräistä aikaa keskustella muuttuneista kanta-asiakassysteemeistä. Piilolinsseistä olisi tässä kuussa tarjous.

Puoli viideksi opettamaan. Neljä erilaista itämaisen tanssituntia: ala-asteikäisille perusteita, perustekniikassa täsmäviilausta, jatkotekniikassa imua ja vääntöä, ja sen jatkoksi Alhenan omia treenejä, jotka tällä viikolla mentiin tekniikan viilauspohjalta ilman koreografiaa. Päätteeksi venyttelyä.

Kotiin yhdeksän jälkeen, sopivasti lukemaan lapsille pari lukua iltalukemiseksi. Yksi hajonnut linna ja määrättömästi klooneja.

Kymmenen jälkeen taloon laskeutuu rauha ja hiljaisuus.

***

Jotkut päivät ovat tapahtumamagneetteja, aikatauluhirviöitä. Tänään ehdittiin joka paikkaan, mutta tuottavuus jäi heikoksi. Melkein rohkenisin väittää: mitä tyhjempi kalenteri, sen parempi tulos.

Tällä viikolla kalenteri ei ole tyhjä.