Merkinnät teemasta ''

Uusia jippoja

Jos ei saa nukuttua, kannattaa tilanteesta ottaa kaikki hyöty irti. Olen viikolla käynyt pitkin yötä tekemässä verensokeriseurantaa, jotta olisi jotain mutua tarkempaa aineistoa diabetespolikäynnillä.

Seuranta kannatti: sen avulla nähtiin, mitä verensokeri oikeasti yöllä tekee, ja osattiin kehitellä uusia jippoja insuliinihoitoon.

***

Fakta: yksi yksittäinen tulos on vain satunnainen arvo. Kaksi tulosta kertovat jotain kehityksestä, mutta trendien ennustamiseen tarvitaan useampia lukemia.

Se, että verensokeri on pari tuntia nukkumaanmenon jälkeen esimerkiksi 8 ja aamulla herättyä 14, ei vielä kerro muuta kuin sen, että yhdeksän tunnin aikana verensokeri nousee. Ensimmäinen reaktio: yön pitkää insuliinia on liian vähän.

Mutta kun yöltä on muutama välimittaus, päästään näkemään, milloin verensokeri oikein alkaa nousta. Osoittautui, että keskellä yötä verensokeri voi olla oikein hyvä, mutta se lähtee nousuun aamulla. Tätä kutsutaan aamunkoittoilmiöksi, ja sen aiheuttaa kasvuhormonin erityksen lisääntyminen aamuyöstä. Kasvuhormoni on insuliinin vastavaikuttaja, joten mitä enemmän kasvuhormonia erittyy, sen enemmän tarvitaan insuliinia.

Sen sijaan, että olisimme lisänneet yön pitkää insuliinia, siirryimme kokeilemaan sitä, että illan pitkävaikutteinen insuliini pistetään myöhemmin, jolloin sen vaikutus kestää pidemmälle aamuun. Lähiviikkoina nähdään, auttaako muutos vai täytyykö ottaa lisää jippoja käyttöön.