Merkinnät teemasta ''

Julkaisukunnossa

Yksi kesäurakka on julkaisukunnossa: uusi ulkoasu Anu Toivosen tanssisivustolla.

Heinäkuun työrupeama jatkuu, seuraavaksi aktiivisen työn alla Ishtar-lehden elokuun numero.

Elämän Ctrl + Z

Tietokoneen ihanin ominaisuus on näppäinyhdistelmä control + Z, yleisimmin tunnettu komentona “undo” tai “kumoa”. Kämmi? Ctrl + Z. Oho? Ctrl + Z. Hups? Ctrl + Z. Eihäntämännäinpitänytmennä? Ctrl + Z.

Kun tekee valtaosan ajasta töitä tietokoneella, tulee yhdistelmän Ctrl + Z painamisesta tulee toinen luonto. Alitajunta tottuu siihen, että mikään ei ole peruuttamatonta, joten huoleti tulee testattua ja kokeiltua.

Kun elävässä elämässä tulee tehtyä joku kämmi, alitajunta alkaa epätoivoiseseti etsiä Ctrl + Z -näppäimiä. Sakset leikkasivat pikkuisen liikaa kangasta – missä on Ctrl + Z? Lasillinen maitoa kaatui – Ctrl + Z hätiin! Käsi hipaisi tulikuumaa kattilaa – painakaa nyt joku Ctrl + Z!

Mutta elävässä elämässä ei ole tarjolla kumoa-toimintoa, tehtyjä ei saa tekemättömiksi.

***

Juuri nyt olisin valmis kohtuullisiin uhrauksiin elämän Ctrl + Z -komennosta – pieni aikahyppykin voisi tulla kyseeseen.

Olen nyt kesähelteillä venytellyt antaumuksella ja todennut, että lihakset vastaavat venytyksiin melkoisen suosiollisina. Tänään oli aiempaa viileämpää – josko normaaleilla kesämittareilla silti reilusti lämmin päivä – ja intouduin illalla lasten nukkumaanlaittoa odotellessani tekemään pikavenytyksiä ilman lisävaatetusta. Yksi takareisivenytys meni överiksi, ja sieltä venähti lihas.

Tässä kiteytyy elämän suuri viisaus “tyhmästä päästä kärsii koko kroppa”. Jos eilen sama venytys sujui lämpimänä ja reilun mittaisen venytysrupeaman päätteeksi ongelmitta, eihän se tarkoita, että saman venytyksen voi tehdä liki kylmiltään yhtä laajana.

Kyllä minä sen nyt muistan; muistan kirkkaasti pari kolme päivää, jonka tuo lihasvenähdys muistuttaa aktiivisesti itsestään; muistan vielä mainiosti siitä seuraavan pari viikkoa, jona aikana lihasta ei uskalla venyttää kuin hellävaroen ja pikkuhiljaa; muistan hyvin kuukauden tai pari siitä eteenpäinkin. Mutta puolen vuoden päästä? Ensi kesänä?

***

Tämähän ei tokikaan ollut ensimmäinen kerta, kun samainen lihas samassa reidessä samasta kohtaa otti venyttelystä itseensä. Ja samassa venytysasennossa, samasta syystä.

Eikä silloinkaan ollut kumoa-toimintoa käytössä.

Kaaoksen paikka

Päivän työprojektit eivät edenneet, joten päätin siirtää energiaani siivoukseen.

Kesän siivouslistalla on monta eri nurkkaa, esimerkiksi cd-hyllyni. Järjestän opetus-cd:t säännöllisesti pari kolme kertaa vuodessa, mutta ilo jää lyhytaikaiseksi: osa cd:istä on opetuspakissani, osa treenikassissa, osa kuuntelupinossa, osa työpöydällä taustamusiikkivalmiudessa, osa jostain muusta syystä jossain muualla kuin omalla paikallaan.

Kun saan ahaa-elämyksen ja haluan löytää tietyn cd:n, se mitä todennäköisimmin ei ole cd-hyllyssä omalla paikallaan vaan jossain ihan muualla.

***

Kirjahylly on helpompi pitää järjestyksessä, ainakin romaanien osalta. Yhdellä ihmisellä on yleensä vain yksi romaani luettavanaan, ja kun se on luettu, kirja on helppo palauttaa paikalleen – olettaen, että kirjahyllyssä ylipäänsä on paikka kyseiselle kirjalle.

Tietokirjallisuus on hankalampaa: esimerkiksi Method Putkisto -kirjoja otan säännöllisesti lueskeluun, joten ne ajelehtivat joko olohuoneen pöydälle, yöpöydälle tai työhuoneeseen käyttökirjapinoon. Hyllyssä on vakiona iso aukko.

***

Taannoin siirsin koko korutyötarvikevarastoni työhuoneeseen, jotta olohuoneessa olisi siistimpää. Siistiys ei toteutunut olohuoneessa, mutta isompi kaaos siirtyi työhuoneeseen.

Kohtapuoliin on aika tarttua kesän koruprojekteihin, joten korutarvikevarannot pitäisi saada ojennukseen, ettei koko arsenaalia tarvitse rahdata olohuoneeseen (okei, me kaikki tiedämme, että sinne ne tulevat ennemmin tai myöhemmin päätymään, mutta teeskennellään nyt tovi, että järjestyksen pysymisellä on edes pieniä edellytyksiä). Järjestelyä varten rahtasin laatikot – aivan, olohuoneeseen.

Nyt, väliaikaisesti, on varsin siisti työhuone, ja täydellinen kaaos olohuoneessa. Kun saan vaihdettua materiaaleja muutamista väliaikaisiksi tarkoitetuista avolaatikoista kannellisiin säilytyslaatikoihin, voin pinota laatikot takaisin työhuoneeseen, siistiin järjestykseen. (Okei, me kaikki tiedämme, että se järjestys kestää vain niin kauan kuin materiaaleja ei käytetä, mutta teeskennellään nyt tovi, että järjestys on pysyvää laatua.)

***

Kaaoksen määrä on vakio, mutta paikka ei. Ompelunurkka vaatisi kovasti perusteellista raivausta…

Salasanailua

Tarvitsin tänään erästä salasanaa, jolle on käyttöä suurin piirtein kerran vuodessa. En pystynyt muistini kätköistä kaivamaan esille mitään vihjettä, millainen salasana tässä palvelussa oli. Oli kaiveltava arkistoja.

***

Parikymmentä vuotta sitten osasin ulkoa melkoisen määrän puhelinnumeroita. Silloin soitettiin lankapuhelimilla, ja pöytäpuhelimessa oli vain kymmenkunta pikavalintaa. Oli pakko muistaa paljon numeroita.

Enää en osaa ulkoa puhelinnumeroita, en edes oman perheen numeroita. Jos kännykkä katoaisi, murehtisin varmaan enemmän kännykän puhelinmuistion katoamista kuin itse laitteen häviämistä.

***

Tätä nykyä se osa aivoistani, joihin aiemmin tallensin puhelinnumeroita, on varattu salasanoille. Erilaisia salasanoja ja PIN-koodeja tarvitaan valtaisa määrä.

Toki aktiivisesti muistettavien salasanojen määrää voisi vähentää antamalla selaimen tallentaa salasanat. En kuitenkaan ole niin tehnyt – eikä syynä ole tietosuojavainoharhaisuus. Pikemminkin tavoitteenani on aktivoida aivojani.

Tarvitsen viikoittain ehkä 30–40 salasanaa ja koodia, valtaosaa päivittäin: sähköpostit, foorumit, blogit, Facebook, Twitter, muut verkkopalvelut, kuten pankkitilit ja kirjasto. Aika ajoin tarvitsen toista mokomaa: webpalvelimet, kirjakerhot ja verkkokaupat, erilaiset sähköiset palvelut, harvemmin käytetyt sähköpostitilit ja foorumit. Ja sitten on vielä ne salasanat, joita tarvitaan äärimmäisen harvoin.

***

Ne salasanat, jotka olen saanut luoda itse, ovat helpoimpia muistaa. Ja ei, ne eivät ole tyyliä “salasana” tai “123456”, jotka kuulemma ovat ne yleisimmät, vaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisia erilaisten merkkien sarjoja.

Valmiina annetut salasanat ovat usein hankalampia, mutta nopeasti nekin oppii, jos niitä jatkuvasti tarvitaan.

Yllättäen hankalin on ollut pankkikortin tunnusluku. Vielä muutama kuukausi sitten selkäytimestä tuli sujuvasti edellisen kortin tunnus, ajoittain jopa sitä edeltävän kortin tunnus, mutta käytössä olevan kortin tunnusta en meinannut oppia millään. Muistin kyllä numerot, mutten numeroiden järjestystä.

Mutta onko se ihme, jos päässäni on jatkuvasti puolensataa aktiivista salasanaa ja ainakin parikymmentä vanhentunutta?

Keski-ikäistymisen merkkejä

Reilun kymmenen kilometrin päässä olisi Kolmannen Naisen keikka. Minä en ole siellä.

Sen sijaan olen oleillut kotona, käynyt perheen kanssa saunassa, tehnyt töitä ja suunnitellut töiden tekemistä.

***

En ole koskaan ollut kovin innokas keikoilla kävijä, mutta vanhemmiten se vähäkin into on haihtunut. Ettäkö minun pitäisi käyttää leppoisa lauantai-ilta siihen, että lähden tukahduttavassa helteessä seisoskelemaan humalaisten ihmisten sekaan? Brrrrh.

En innostu. En edes Pauli Hanhiniemen takia.