Merkinnät teemasta ''

Muistivihko verkossa

Paperiton toimisto tuskin ikinä toteutuu, mutta jo siitä on paljon iloa, jos muistilappujen määrä vähenisi.

Alkukesästä löysin blogivinkin ansiosta verkkopalvelun nimeltä Evernote. Evernote on ikään kuin virtuaalinen muistikirja, jonne voi tallentaa esimerkiksi tekstiä, verkkosivuja ja kuvia.

Verkossa, koneella, selaimessa, kännykässä

Evernoten verkkoversio on ihan mukava, mutta ainakin minun käytölläni se oli välillä aika tahmea. Osasyynä voi toki olla sekin, että selaimessani on aina auki vähintään kymmenen eri välilehteä.

Muutaman viikon käytön jälkeen asensin Evernoten koneelleni, ja olen ollut ohjelmaan hyvin tyytyväinen. Desktop-versiossa on muutamia ominaisuuksia, joita verkkoversiossa ei ollut, esimerkiksi ruksailtavien listojen tekomahdollisuus. Konelle asennettu Evernote päivittää itsensä jatkuvasti verkkopalveluun, joten tarvittaessa saan synkronoitua Evernotet eri koneiden välillä sekä katsottua muistiinpanoni miltä tahansa koneelta, jolla pääsen verkkoon.

Heti kättelyssä asensin Firefoxiini Evernote Web Clipperin, jonka avulla saan verkkosivuleikkeet nopeasti Evernoteen. Web Clipper on pieni kuvake työkalupalkissani. Kun haluan tallentaa verkkosivun osoitteen tai muuta tietoa verkkosivulta Evernoteen, klikkaan kuvaketta, ja pääsen erillisen pikkuikkunan kautta lisäämään muistiinpanoni Evernoteen. Muistiinpanoja voi lähettää myös Twitterin kautta, kun yhdistää tilin Evernoteen.

Palvelun saa asennettua myös iPadille, iPhonelle, Androidille, Blackberrylle ja muillekin älypuhelimille, mutta äkkipäätä en ole löytänyt versiota Nokian Series 40 -puhelimille.

Kirjanmerkit, muistiinpanot

Minulle Evernote on virtuaalinen muistivihko, jonne tallennan asioita, joihin haluan voida palata joskus myöhemmin.

Aiemmin keräsin kiinnostavat verkkosivut kirjanmerkkeihini, mutta ajan myötä kirjanmerkkien määrä on ylittänyt kaikki terveen järjen rajat. Kirjanmerkki sopii sellaiselle sivustolle, jonne haluaa mennä usein, mutta sellaiset sivut – vaikkapa blogimerkinnät – joissa on jotain harvoin tarvittavaa tietoa, täyttävät kirjanmerkkivalikkoa aivan turhaan.

Jos esimerkiksi kohtaan mielenkiintoisen blogimerkinnän, johon haluan palata myöhemmin tai jota haluan käyttää lähteenä tai viitteenä, lisään sen Evernoteen. Jos löydän kiinnostavan tuotteen, laitan linkin huomautuksineen talteen Evernoteen. Jos löydän ohjelmien optimointiohjeita tai neuvoja verkkosivujen työstämiseen, lisään ne Evernoteen.

Toisinaan referoin kirjoituksen suoraan Evernote-muistiinpanooni, ja Evernoten Web Clipper lisää linkin alkuperäiseen sivustoon. Näin voin katsoa olennaiset asiat suoraan Evernotesta, mutta tarvittaessa pääsen alkulähteille helposti.

Tallennus ja haku

Evernotessa muistiinpanot voi lajitella kansioihin, ja lisäksi jokaiseen muistiinpanoon voi lisätä hakusanat. Näin muistiinpanojen selaaminen on helpompaa ja nopeampaa kuin esimerkiksi työpöydän lippulappupinojen plärääminen.

Minulla on kansioita joka lähtöön: omia kansioitaan löytyy niin työasioille, kirjoittamisvirikkeille, verkkoklipeille, eri ohjelmien käyttöohjeille, sitaateille ja lainauksille, luonnoksille ja suunnitelmille…

Ideat, leikkeet, hakemistot

Evernotessa muistiinpano voi olla lyhyt tai pitkä. Sinne voin tallentaa luonnoksia, ideoita, ajatuksia, tekstipätkiä tai vaikka kopion omasta foorumikirjoituksestani tai blogikommentistani.

Monet sellaiset asiat, joita olen ennemmin kirjoitellut tekstinkäsittelyssä ja tallentanut sitten omiksi tiedostoikseen, ovat siirtyneet Evernoteen. Listasin esimerkiksi käsityölehtien suosikkikaavat lehtitietoineen Evernoteen. (Neuleprojektit tallennan kuitenkin Ravelryyn, joka on lanka-addiktien oma verkkopalvelu. )

Evernote on perusmuodossaan ilmainen palvelu, jossa ominaisuudet ja kuukausittainen käyttöraja riittävät mainiosti peruskäyttöön. Maksullinen premium-palvelu tarjoaa mainoksettoman version, lisää megatavuja, salauksen ja lisäominaisuuksia. Näillä näkymin minä pärjään mainiosti tuolla ilmaisversiolla, koska muistiinpanoni ovat pääasiassa tekstiä.

Evernotea voi käyttää myös tehtävälistojen tekemiseen, mutta siihen löysin palvelun, joka sopii paremmin minun tarpeisiini. Se on esittelyvuorossa huomenna.