Merkinnät teemasta ''

Tammesta helmeen

Tammikuu. Paljon lunta, paukkupakkasesta plussalle ja takaisin, projekteja ja prosesseja. Tammikuu oli.

Vietin viikonlopun vetämällä tehoa tekstinkäsittelyyn -kurssia. Intensiivinen pläjäys sujui mainiosti, vaikka perjantain sähkökatko sotki monisteprojektini ja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä myrsky pisti sähkönjakelua uusiksi. Luultavasti jälkimmäisen seurauksena saimme viettää kurssilla verkottoman sunnuntain. (Ja arvatkaa, missä meidän kaikki materiaalimme olivat? Aivan, verkossahan ne. Siis improvisoitiin.)

***

Urakoin tammikuun viimeisen maanantain aktiivisesti kellon ympäri tanssiprojektien ja opetuksen parissa. Nyt on mukava katsoa kohti helmikuuta ja sen haasteita.

Enhän minä oikeasti haasteita tarvitsisi, niitä tuppaa löytymään ihan riittävästi etsimättäkin. Mutta koska kovin, kovin pitkään olen tullut eläneeksi elämää pakollisia tai muka-pakollisia asioita priorisoiden, voisin nyt pikkuhiljaa yrittää etsiskellä taas tasapainoa ulkoa tulevien ja sisältä kumpuavien projektien välille.

Tässä haasteita helmikuulle:

Pilates-projekti

Kun tanssi on työtä, tulee liikuntaa monen monta tuntia viikossa. HeiaHeiaan olen kirjannut aktiivisesti puolisen vuotta liikuntasuorituksiani, valtaosa tanssiin liittyvää.

Kesällä venyttelin paljon, ja samaa pitäisi toki jatkaa nytkin. Mutta ennen kaikkea haluaisin aktivoitua pilatestreeniin.

Helmihaasteeni: Pilatesta joka päivä. Edes kymmenen minuuttia. Tai viisi. Todisteet HeiaHeiaan.

ÄHH-haaste

ÄHH on helmiystäväni Inkun ideoima haaste helmeilijöille. Helmikuussa Helmetti-foorumin väki tarttuu haasteeseen ja ÄHHittelee porukalla. Minä myös.

ÄHH tulee sanoista “Älä Hilloa Helmiäsi”. Tavoitteena on tehdä koru joka päivä.

Sen jo tiedän, että en minä joka päivä korua saa valmiiksi, saati sitten että sen ehtisin käsityöblogiini postaamaan. Mutta tavoitteena voisi hyvinkin olla 28 korun valmistaminen helmikuun aikana. (Ottaen huomioon, että tällä viikolla pitäisi tehdä korusetit Alhenalle, siis kahdeksalle hengelle korvakorut ja kaulakorut, sanoisin, että jos saan tämän urakan hoideltua, haaste on varsin hyvällä mallilla.)

Helmihaasteeni: Hävittää helmiä ja tehdä koruja. Tanssijoilleni, myyntiin, itselleni…

Bloggausblokin bloppu

Blogien kanssa olen elänyt hiljaiseloa, kun kirjoittaminen on tökkinyt. Tai ehkei niinkään kirjoittaminen, vaan ajatteleminen. Ehkä tässä pikkuhiljaa elämä alkaa tälläkin saralla voittaa.

Helmihaasteeni: Bloggausta. Ja Twitteriä. Ja Facebookiakin. Ei jokapäiväpaniikkia, tavoitteena päästä taas sanojen herraksi.

Tähän jatkeeksi olisi tietysti hyvä vielä lisätä helmihaaste riittävästä unesta, mutta sen verran itseäni tunnen, että univelan puolelle tämäkin kuukausi menee. Ehkä sitten maaliskuussa.

Hahmottuvaa

Tänään alkoi viimeinkin näyttää valmiilta. D’Orin talven ykkösprojekti on Shakiran musiikkiin tehty koreografia. Sen työstäminen aloitettiin jo toukokuussa, ja sittemmin tanssia on treenattu ja treenattu ja treenattu ja treen…

Tanssi on siis varsin työteliäs, ei millään mittapuulla helppo, ja pelkästään käsien työstämiseen on huvennut hirveästi aikaa. Mutta koreografia on kaiken sen väärti.

***

Olen koettanut tehdä D’Orille tämän koreografian ryhmäsovitusta jo pitkään. Harvoin rakennan tanssille kolme eri sovitusta ja silti vielä päädyn neljänteen. Nyt kävi niin.

Isolla ryhmällä olisi niin kiva tehdä huikeita kuvioita, mutta tämä koreografia ei anna siihen tilaa. Oli pakko yksinkertaistaa ja yksinkertaistaa. Siis minun (!).

Tänään se lopulta alkoi olla kasassa: koreografia on enää viilausta vaille, ja sovituskin toimii. Jokaisella on paikkansa ja jokainen ehtii paikalleen – tai ainakin tulee ehtimään, riittävän treenin jälkeen.

***

Tässä kohti vuotta on ilo todeta, että muutama tanssi on jo sovituksia myöten valmiina. D’Orin ykköstanssi on siis kasassa ja puvut mietinnässä. Saharan ykkösprojekti kaipaa enää treeniä, puvut on suunniteltu ja kankaat metsästyksessä. Alavuden disco oriental -ryhmällä niin ikään on talven ensimmäinen tanssi esityskunnossa.

Alhenan talven ainoa uusi tanssi on sovitettu, mutta itse koreografia ei ole vielä loppuun asti työstetty. Näin etenemme Alhenan kanssa nykyisin varsin usein.

Perusryhmien ja jatkavan ryhmän tanssit ovat vasta raakaversiovaiheessa, mutta siitä mennään nyt lähiviikkoina pitkillä loikilla kohti valmista. Aikaa on reilusti, muttei kuitenkaan liikoja: kevään tähtäimessä ovat Onnenvärinät 15.4. ja itämainen ilta 16.4. Ei sinne enää ole kuin vajaat kolme kuukautta.

Kissa, häntä ja uusinta

Tänään posti toi Mihrimah ry:n jäsenlehden Mirhamin. Minähän olen useamman tanssiyhdistyksen jäsen, erityisesti Seitsemän Hunnun Tanssi ry:ssä olen ollut aktiivina vuodesta 1997 ja Tanssiyhdistys Sahara ry:n puheenjohtaja olen ollut alusta asti (alku = 2006). Mihrimahin jäsenkin olen ollut jostain 2000-luvun alkupuolelta asti.

Mirhamissa oli arvio Mihrimahin viimesyksyisestä näytöksestä Paluu juurille, johon minut oli kutsuttu vierailijaksi luonnerooliin. Olin vuosi sitten helmikuulla Tampereella opettamassa Mihrimahin tanssijoita, ja sen satona Mihrimahin tanssiryhmä esitti samaisessa näytöksessä haggalakoreografiani. Näytöksen finaalina oli lämppäriksi aikoinaan tekemäni nuubialaisvaikutteinen tanssi.

Ja kun näytöksen alla vielä ilmeni yhden tanssin vaje, sen paikkaajiksi poimittiin D’Or-ryhmästäni kolmen nuoren tanssijattaren porukka ja fuusiokoreografiani. Mihrimahin näytöksessä oli siis varsin paljon minun tekemiäni koreografioita.

***

Seuraa kissanhännännosto-osio: katkelmia Mirhamin kritiikistä, jonka on kirjoittanut Pirjo Aarnio.

D’Orin Ironiam-tanssista: “Esitys oli vauhdikas ja mukaansatempaava. Näistä nuorista tytöistä tulee itämaisen tanssin tähtiä.”

Harem-soolostani: “Inka Vilénin esitys oli vaikuttava eikä vähiten näytöksen tarinan takia. Surua, epätoivoa… luhistuminen. Inka on näyttelijä!”

Mihrimahin tanssiryhmän esittämästä Al hagala-koreografiastani: “Tämä oli yksi hienoimpia haggalakoreografioita, joita olen nähnyt. Se sisälsi paikanvaihtoja, ryhmämuodostelmia, vauhtia ja hymyjä.”

Ja viimeisenä hännännostona summa summarum -osiosta: “Mainittakoon, että Inka Vilénin merkitys näytöksen onnistumisen kannalta oli ratkaiseva. Parempaa valintaa Delijahin esittäjäksi on vaikea kuvitella. Inka oli uskottava sekä ikänsä että tanssitaitojensa puolesta. Hän omaa draamantajua ja on hyvä näyttelijä.”

***

Tässä kohti onkin hyvä kertoa, että samainen näytös nähdään uusintana Sastamalassa, Sylvään koululla (joka sijaitsee kuulemma tarkkaan ottaen Vammalassa) sunnuntaina 6.2. kello 15. (lisätietoja www.mihrimah.fi)

Esiintyjinä Mihrimahin oivallinen tanssiryhmä, iki-ihana Miia Ojanen Tampereelta, luonneroolissa edelleen allekirjoittanut ja vierailijoina ohjaamani tanssiryhmät D’Or (tiny edition) sekä tuoreena lisämausteena Alhena. Sastamalan liepeillä liikennöivät kirjatkoot kalentereihinsa!

Mahdoton tehtävä = haaste

Mitä yhteistä on kirjoittamisryhmillä, tanssitunneilla ja korufoorumilla? Jokaiseen näistä eksyy ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan haasteita vastaan. Ei, korjaan: ihmisiä, jotka haluavat haasteita.

***

Aloitin kirjoittamisen opettamisen joskus reilut 15 vuotta sitten. Sittemmin olen käyttänyt paljon aikaa mitä mahdottomampien kirjoitusvirikkeiden keksimiseen. Todellakin: mitä mahdottomampi, sen parempi.

Ei siinä tarvitse paljon aivosoluja vaivata, jos tehtävänantona on kirjoittaa teksti, jossa on sanat talvi ja lumi. Mutta jos virikkeeksi antaa sanat teippirulla ja joulukuusi, alkaa jo syntyä paljon mielenkiintoisempaa jälkeä – siitä puhumattakaan, jos sanat ovat synonyymisanakirja ja feministi.

***

Tanssitunneilla filosofianani on opettaa ihmisille tansseja. Pelkkä tekniikka ja varsinkin yksittäiset liikkeet eivät vielä tee tanssijaa, vaan vasta se, kun liikkeitä yhdistetään toisiinsa ja musiikkiin, tekee tanssijan. Koreografioiden opetteleminen on työlästä, varsinkin sen ensimmäisen koreografian, mutta kun jo ensimmäisen talven mittaan tulee opeteltua kolme, neljä helppoa tanssia, tanssitaito ja koreografioidenoppimiskyky kehittyvät silmissä.

Kovin usein minulle on käynyt niin, että helpoksi suunniteltu koreografia on muuttunut vaikeaksi. Yhä vieläkin Alhena muistelee sitä helppoa baladia, jonka oppimiseen meni kaksi talvea. (Mutta se oli ihana tanssi ja kaikkien niiden tuntien väärti.)

Tänä talvena kaikki tanssijani ovat opetelleet fuusiolämppäriä Shakiran Waka waka -musiikkiin. Siitä piti tulla helppo koreografia, mutta kun askelsarjoja sorvasin, se helppo versio oli kovin tylsä. Päädyin siis muutamaa pykälää vaikeampaan askelkuviostoon. Lopputulos: hauska tanssi, jota on mukava tanssia, mutta joka on työteliäs opittava. Hups. Silti tanssijat, varsinkin vähän pitempään tanssineet, tuntuvat tykkäävän.

***

Helmetti on koruharrastajien ja ammattilaistenkin foorumi, jossa keskustellaan – niin, mistäpä muusta kuin koruista. Foorumilla on pitkään ollut Korujen vuosi -haaste. Siinä joka kuukausi on ollut erilainen teema, johon sopivia koruja harrastajat ovat kehitelleet.

Nyt tammikuussa aloitimme uudenlaisen haasteen, korubingon. Siinä tarjotaan koruilijoille yhdeksän ruudun verran haasteita, joista tekijä saa valita bingotyyliin minkä tahansa kolmen suoran – pystyyn, vaakaan tai vinottain.

Tähänkin pätee: mitä mahdottomampi, sen parempi. Juuri ne haasteet innostavat ihmiset kokeilemaan ja luomaan. Ensimmäinen haaste on jo pistänyt ihmisten aivosolut virkeään liikkeeseen.

***

Korurintamalla on tarjolla myös toisenlainen haaste, ÄHH. Älä Hilloa Helmiäsi -haasteen ideana on tehdä kuukauden ajan koru päivässä. Joskus taannoin otin kunnianhimoisen tavoitteen osallistua ÄHH-haasteeseen, mutta kovin runsaaseen korumäärään en silloin päässyt.

Nyt olisi uusi ÄHH helmikuussa. Joka päivä uutta korua tuskin syntyy, mutta ehkäpä kuukauden mittaan voisin saada aikaiseksi 28 korua. Jos vaikka joulukuulla iskenyt pakkoneuloosi vaihtuisi koruputkeksi.

Kengätön suutari

Viikko sitten annoin kirjoittajaryhmäläisilleni kotitehtäväksi kirjoittaa 12,5 minuuttia päivässä. Ei kymmentä minuuttia, koska se on loppuviimeksi aika lyhyt aika rauhoittua sanojen äärelle. Ei kahtakymmentä minuuttia, koska sitä varten pitää jo oikeasti olla aikaa. Eikä varttia, koska se on niin klisee.

Siinä mieleni syvissä syövereissä tuumasin, että nyt olisi hyvä hetki ottaa myös itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa viikon ajan 12,5 minuuttia päivässä – tänne blogiin. Arvatkaa, kuinka kävi. Juu, ei ole täällä blogissa mitään äksöniä näkynyt.

***

Uusi viikko, kirjoittajillani edelleen kotiurakkana kirjoittaa joka päivä. Heillä tosin on tarkempiakin ohjeita ja jopa komento lukea kirjoittamansa (!) sekä työstää sitä (!). Minä tyydyn avaamaan blogisoftan ja nakuttelemaan blogiruutuun tajunnanvirtaa.

Kysyin kirjoittajiltani ensimmäisen viikon jälkeen, miltä kirjoittaminen tuntui, kun tuli kirjoitettua joka päivä. Sanoivat, että kirjoittaminen muuttui helpommaksi. Yksi kirjoittaja totesi: “Sitä mietin, että miksi ihmeessä en tee tätä joka päivä.”

Sama on bloginkin kanssa. Kun kirjoittaa joka päivä tai ainakin suhteellisen tiuhaan, tekstin synnyttäminen on helppoa. Mutta kun tulee tauko, se helposti venähtää vähän pidemmäksi. Ja vähän pidemmäksi. Ja vielä pidemmäksi.

Been there, done that. Mutta jos vaikka tällä viikolla ehtisi tekemään itsekin sen, mitä toisia komentaa tekemään.