Merkinnät teemasta ''

Kesän tuntua ja seitsemäs biisi

Aurinkoinen, lämmin päivä. Ovet päivällä auki, pari kärpästä kaverina.

Urheilukentän nurmikot olivat yhtäkkiä muuttuneet vihreiksi. Pururata oli kuiva, siellä tarkeni kulkea pelkässä collegepaidassa. Aurinkolasit olisivat ehkä olleet hyvä lisävaruste.

Pistin jo parit talvitakit pois – eiköhän niille voi turvallisin mielin sanoa muutamaksi kuukaudeksi sayonara ja so long. Villasukista en sentään luopunut, mutta ehkä niissäkin voisi siirtyä vähän kevyempään kaliiperiin.

***

Seitsemäs päivä: laulu, joka muistuttaa jostain tapahtumasta

Rocky Horror Picture Show: Time Warp (YouTube-linkki (ei videota), katso myös hulvaton Glee-versio)

Rocky Horror Picture Show (1975) sai Suomen ensi-iltansa vasta 1988 Midnight Sun Film Festival -tapahtumassa Sodankylässä. Se esitettiin keskellä yötä teltassa, joten puitteet olivat varmasti ainutlaatuiset jopa RHPS:n mittapuiden mukaan.

Näin Rocky Horrorin ensimmäisen kerran tuolloin Sodankylän elokuvajuhlilla ja totesin, että eihän näin poskettomasta teoksesta voi kuin pitää. Sitä paitsi soundtrackilla on varsin tarttuvia lauluja.

Mutta tällä kertaa valitsin Time Warp -biisin ihan Midnight Sun Film Festivalin takia. Tiedättehän sen tunteen, kun kävelette neljältä aamuyöllä ulos elokuvan näytäntöpaikasta, pää kevyenä visuaalisesta ilotulituksesta, ja näette auringon – joka ei ole ehtinyt laskemaan – taas aloittavan matkansa kohti taivaanlakea. Ai ette tiedä? Tänä vuonna sen voi kokea 15.–19.6.