Kissa, häntä ja uusinta

Tänään posti toi Mihrimah ry:n jäsenlehden Mirhamin. Minähän olen useamman tanssiyhdistyksen jäsen, erityisesti Seitsemän Hunnun Tanssi ry:ssä olen ollut aktiivina vuodesta 1997 ja Tanssiyhdistys Sahara ry:n puheenjohtaja olen ollut alusta asti (alku = 2006). Mihrimahin jäsenkin olen ollut jostain 2000-luvun alkupuolelta asti.

Mirhamissa oli arvio Mihrimahin viimesyksyisestä näytöksestä Paluu juurille, johon minut oli kutsuttu vierailijaksi luonnerooliin. Olin vuosi sitten helmikuulla Tampereella opettamassa Mihrimahin tanssijoita, ja sen satona Mihrimahin tanssiryhmä esitti samaisessa näytöksessä haggalakoreografiani. Näytöksen finaalina oli lämppäriksi aikoinaan tekemäni nuubialaisvaikutteinen tanssi.

Ja kun näytöksen alla vielä ilmeni yhden tanssin vaje, sen paikkaajiksi poimittiin D’Or-ryhmästäni kolmen nuoren tanssijattaren porukka ja fuusiokoreografiani. Mihrimahin näytöksessä oli siis varsin paljon minun tekemiäni koreografioita.

***

Seuraa kissanhännännosto-osio: katkelmia Mirhamin kritiikistä, jonka on kirjoittanut Pirjo Aarnio.

D’Orin Ironiam-tanssista: “Esitys oli vauhdikas ja mukaansatempaava. Näistä nuorista tytöistä tulee itämaisen tanssin tähtiä.”

Harem-soolostani: “Inka Vilénin esitys oli vaikuttava eikä vähiten näytöksen tarinan takia. Surua, epätoivoa… luhistuminen. Inka on näyttelijä!”

Mihrimahin tanssiryhmän esittämästä Al hagala-koreografiastani: “Tämä oli yksi hienoimpia haggalakoreografioita, joita olen nähnyt. Se sisälsi paikanvaihtoja, ryhmämuodostelmia, vauhtia ja hymyjä.”

Ja viimeisenä hännännostona summa summarum -osiosta: “Mainittakoon, että Inka Vilénin merkitys näytöksen onnistumisen kannalta oli ratkaiseva. Parempaa valintaa Delijahin esittäjäksi on vaikea kuvitella. Inka oli uskottava sekä ikänsä että tanssitaitojensa puolesta. Hän omaa draamantajua ja on hyvä näyttelijä.”

***

Tässä kohti onkin hyvä kertoa, että samainen näytös nähdään uusintana Sastamalassa, Sylvään koululla (joka sijaitsee kuulemma tarkkaan ottaen Vammalassa) sunnuntaina 6.2. kello 15. (lisätietoja www.mihrimah.fi)

Esiintyjinä Mihrimahin oivallinen tanssiryhmä, iki-ihana Miia Ojanen Tampereelta, luonneroolissa edelleen allekirjoittanut ja vierailijoina ohjaamani tanssiryhmät D’Or (tiny edition) sekä tuoreena lisämausteena Alhena. Sastamalan liepeillä liikennöivät kirjatkoot kalentereihinsa!

Haluaisin sanoa, että...