Hahmottuvaa

Tänään alkoi viimeinkin näyttää valmiilta. D’Orin talven ykkösprojekti on Shakiran musiikkiin tehty koreografia. Sen työstäminen aloitettiin jo toukokuussa, ja sittemmin tanssia on treenattu ja treenattu ja treenattu ja treen…

Tanssi on siis varsin työteliäs, ei millään mittapuulla helppo, ja pelkästään käsien työstämiseen on huvennut hirveästi aikaa. Mutta koreografia on kaiken sen väärti.

***

Olen koettanut tehdä D’Orille tämän koreografian ryhmäsovitusta jo pitkään. Harvoin rakennan tanssille kolme eri sovitusta ja silti vielä päädyn neljänteen. Nyt kävi niin.

Isolla ryhmällä olisi niin kiva tehdä huikeita kuvioita, mutta tämä koreografia ei anna siihen tilaa. Oli pakko yksinkertaistaa ja yksinkertaistaa. Siis minun (!).

Tänään se lopulta alkoi olla kasassa: koreografia on enää viilausta vaille, ja sovituskin toimii. Jokaisella on paikkansa ja jokainen ehtii paikalleen – tai ainakin tulee ehtimään, riittävän treenin jälkeen.

***

Tässä kohti vuotta on ilo todeta, että muutama tanssi on jo sovituksia myöten valmiina. D’Orin ykköstanssi on siis kasassa ja puvut mietinnässä. Saharan ykkösprojekti kaipaa enää treeniä, puvut on suunniteltu ja kankaat metsästyksessä. Alavuden disco oriental -ryhmällä niin ikään on talven ensimmäinen tanssi esityskunnossa.

Alhenan talven ainoa uusi tanssi on sovitettu, mutta itse koreografia ei ole vielä loppuun asti työstetty. Näin etenemme Alhenan kanssa nykyisin varsin usein.

Perusryhmien ja jatkavan ryhmän tanssit ovat vasta raakaversiovaiheessa, mutta siitä mennään nyt lähiviikkoina pitkillä loikilla kohti valmista. Aikaa on reilusti, muttei kuitenkaan liikoja: kevään tähtäimessä ovat Onnenvärinät 15.4. ja itämainen ilta 16.4. Ei sinne enää ole kuin vajaat kolme kuukautta.

Haluaisin sanoa, että...