Modernia Sibeliusta ja vähän muutakin

Suomen kieltenopettajien liiton koulutuspäivät olivat Hämeenlinnassa lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Itse koulutuspäivästä olisi paljonkin hyvää sanottavaa, mutta rajaan nyt aiheeksi perjantain iltaohjelman. Olin halunnut nähdä Sibeliuksen musiikkiin pohjautuvan Swan of Tuonela -teoksen, ja aikatauluongelmat ratkesivat mukavasti, kun teos oli Sukolin koulutuspäivien iltaohjelmana.

Swan of Tuonela (Verkatehdas, Hämeenlinna 2.10.2015)

Swan of Tuonela -esitystä mainostettiin nimikkeellä “tanssi- ja nykysirkusteos”. Sirkus on monitahoinen käsite ja täysin oman ammattitaitoni ja hallintani ulkopuolella; minä näin lavalla enemmän nykytanssia (joka myös on minulle vieras maailma) ja tarinankerrontaa. Ehkä sirkus tuo minulle liikaa mieleen varsinaiset sirkustemput – esimerkiksi tankotanssia en osaa sirkuksen genreen luokitella.

Swan of Tuonela on korealais-suomalaista yhteistyötä: koreografiasta vastaa Sungsoo Ahn, ohjauksesta Ville Walo. Musiikkina kuullaan Jean Sibeliuksen lisäksi muuta musiikkia, jonka tekijöiksi on nimetty Hauschka, Samuli Kosminen ja Markus Hohti.

Päällimmäisenä esityksestä jäi tunne huikeasta ammattitaidosta. Muusikot olivat erinomaisia, tanssijat – varsinkin korealaistanssijat – äärettömän taitavia ja kokonaisuus Verkatehtaan lavalla oli vaikuttava. Esitykseen mahtui jaksoja, jotka eivät minua sykähdyttäneet tai joita en ymmärtänyt, ja mahtuipa kokonaisuuteen myös jaksoja, jotka ärsyttivät. Silti valtaosa 70 minuutin esityksestä oli nautittavaa ja inspiroivaa.

Minua viehätti tankotanssin hyödyntäminen tällaisessa tanssiteoksessa. Tankotanssija oli kuin laivan lippu, joka liehui mastossa. Huikein tanssinumero oli pelkästään rumpujen tahtiin esitetty tanssi viuhkojen kanssa ‐ tämä nähtävästi kumpuaa korealaisesta tanssiperinteestä, mutta minä näin enemmän yhtäläisyyksiä flamencoon. Eniten minua inspiroi tapa, miten viuhkat tekivät omat aksenttinsa musiikkiin (viuhkan avaamisestahan tulee ainaa ääni).

Visuaalisesti kokonaisuus oli myös vaikuttava. Mieleeni jäivät erityisesti kohta, jossa joutsenelle ensin tehtiin siivet isosta kankaasta, sen jälkeen joutsenen päätä käännettiin niin että kangas lähti kuroutumaan pienemmäksi ja pienemmäksi. Efekti mustaa näyttämöympäristöä vasten oli huikea.

Toinen visuaalisesti erityisen viehättävä kohta oli sellainen, missä nainen käveli veden päällä joutsenen sulkien varassa. Hänelle tarjottiin sulkia askelmiksi. Jättimäiset sulat olivat huikean kauniita ja näyttäviä.

Eikä unohtaa sovi kohtaa, jossa tanssijat esiintyivät virvaliekkeinä, heijastettuina hologrammeina. Kiehtovaa!

Kaikkinensa Swan of Tuonela oli inspiroiva kokonaisuus, joka jätti ajattelemaan. Mietin, miten paljon oma musiikki- ja tanssitaustani vaikuttaa: kun kappaleessa esimerkiksi soitetaan pelkkiä rumpuja, kuuleeko tavallinen katsoja rumpujen nyanssit ja sointien vaihtelevuuden vai onko rumpumusiikki hänelle pelkkää ykstotista jumputusta?

Moderni tanssi ei ole minun mukavuusalueellani, mutta kaikesta päätellen nykytanssitaustaa ei tarvita siihen, että voi nauttia tanssiteoksista. Ja hyvä niin – taidetanssilla on paha tapa vieraannuttaa tavallista yleisöä liialla monimutkaisuudella.

Haluaisin sanoa, että...