Miten hidas on maailman muutos

Tällä viikolla olen miettinyt, miten nopeasti ihminen voi muuttua – ja miten hitaasti yhteiskunta muuttuu.

Kun olin 15-vuotias, tajusin, etten halua syödä lihaa. En ajatellut eläinten kärsimystä, en ruoan makuakaan – minä vain oivalsin, etten halua enää syödä lihaa. Lopetin lihansyönnin salaa vanhemmiltani (vaihtelevien elämänrytmien ansiosta minun ei tarvinnut istua päivittäin samassa ruokapöydässä), kunnes joulupöydässä vanhempani yrittivät maanitella minua edes maistamaan joulukinkkua. Minä en vain pystynyt. Puoli vuotta myöhemmin lopetin myös kalan syömisen ja minusta tuli vanhempieni kauhuksi laktovegetaristi, maitotuotteita käyttävä kasvissyöjä (joka ei kuole kananmuniin, muttei niitä sellaisenaan suostu syömään).

Nuoruudessani elämä kasvissyöjänä ei ollut helppoa eikä yksinkertaista. Olin outo kummajainen, jonka syömisistä tehtiin aina iso numero: sopivan ruoan keksiminen ja valmistaminen oli niin vaikeaa, koska kaikki muut söivät lihaa. Minua peloteltiin sillä, että vegetaarinen ruokavalio vaarantaa terveyteni. Olin kouluni ensimmäinen kasvissyöjä, joka joutui poimimaan päivän ruokatarjonnasta itselleen sopivat osat. Usein söin lähinnä näkkileipää. Ravintoloissa olin hankala asiakas, harvoin tarjolla oli kasvisruokavaihtoehtoja. Fantasia-pizzan sai sentään tilattua ilman lihaa, kalaa tai äyriäisiä. Kasvissyöjäksi tuleminen rajoitti monella tapaa sosiaalista elämääni, mutta onneksi minulla oli joukko hyviä ystäviä, jotka kunnioittivat päätöstäni ja hyväksyivät omalaatuisuuteni.

Vaihto-oppilasvuonna isäntäperheet ensin panikoivat, millaista ruokaa minulle voi tarjota, mutta nopeasti jokaisen kanssa löytyi toimiva ruokapolitiikka. Vaihtariperheitteni äidit innostuivat jopa etsimään uusia kasvisruokareseptejä ja kokeilemaan erilaisia soijapohjaisia ruoka-aineita, joita koko perhe pääsi kokeilemaan. Heille minun vegetarismini ei ollut ongelma, vaan mahdollisuus tutustua toisenlaiseen ruokavalioon.

Toki sain osakseni ilkeitä kommentteja. Niistä ikävimpänä jäi mieleen vaihtarivuodelta erään töykeän ihmisen lausahdus: “If you are a vegetarian, how come you are not skinny?” En silloin vaihto-oppilaana voinut sanoa tälle keski-ikäiselle mieshenkilölle, että on paitsi epäkohteliasta myös hyvin tunteetonta kommentoida nuoren naisen ulkonäköä, mutta erityisen asiatonta on arvostella ihmisen identiteettiä rakentavia valintoja, vaikka hän olisikin nuori ihminen.

Lukion alkuun mennessä se, että olen kasvissyöjä, oli alkanut kasvaa osaksi identiteettiäni. Useimmat varmaan pitivät kasvissyöntiä ohimenevänä vaiheena, mutta ei asia ole sittemmin miksikään muuttunut. En ole kertaakaan syönyt lihaa tai kalaa, en ainakaan tietääkseni. (Jos sattumalta, vahingossa, olen syönyt jotain lihaa tai kalaa sisältävää, älkää taivaan nimessä kertoko sitä minulle! En muutenkaan oikein pysty syömään kenenkään muun laittamaa ruokaa, ellen tiedä satavarmasti, mitä ruokaan on laitettu.)

En koskaan kyseenalaistanut kasvissyöjäksi ryhtymistä. Se, että muut ihmiset kyseenalaistivat päätökseni, ei juurikaan vaikuttanut minuun, identiteettiini tai valintoihini. Hankalan asiasta teki se, että vegetarismi oli nuoruudessani paitsi vaikeaa ja epäkäytännöllistä myös yhteiskunnan karsaasti katsomaa. Hyvin pitkään kasvisruoka katsottiin erikoisruokavalioksi, johon tarvittiin lääkärin lausunto.

Tätä nykyä kasvissyöjiä on niin paljon, ettei meitä enää pidetä outoina luonnonoikkuina. Useimmissa ravintoloissa on ainakin jonkinlaiset kasvisvaihtoehdot, on kasvisruokaravintoloita, ja monissa kouluissa ja työpaikoilla on vakiona myös kasvisruoka. Edelleen on paikkoja ja tilanteita, joissa vegetarismi joko on ongelma tai siitä tehdään ongelma, mutta useimmiten kasvissyöjiä kohdellaan siinä missä sekasyöjiäkin.

Minä muutuin lihansyöjästä kasvissyöjäksi vuodessa. Siihen, että suomalainen yhteiskunta pääosin hyväksyi minun valintani, meni ainakin viisitoista vuotta, ehkä kauemminkin. Minun lapseni ovat sekasyöjiä, mutta heille on itsestään selvää ja normaalia, että minä olen kasvissyöjä. Maailma muuttuu – mutta voi, miten hidas se muutos onkaan.

Haluaisin sanoa, että...