Sormiharjoituksia

”Enää neljä päivää jouluaattoon”, huokaisi Aatos-tonttu. ”Melkein selvillä vesillä!” Hän rojahti toimiston haalistuneenpunaiseen nojatuoliin, joka oli nähnyt parhaat päivänsä silloin, kun venäläiset kollegat työskentelivät vielä Neuvostoliitossa. Tuolin jouset vaikeroivat kuin viulu Myrtteli-tontun käsissä.

Oli uutisten aika. Aatos napsautti kaukosäädintä. Periaatteessa hänen joulukuun työtuntinsa olivat olleet täynnä jo toissaviikolla, mutta näin joulun alla ei Korvatunturin PR-osastolla kellokorttia ehtinyt leimaamaan. Aatos puhalteli höyryävään puikulamuusi-poronfileevalmisannokseensa. Kohtalon ivaa, että kuukauden ensimmäinen lämmin ateria oli tulikuuma.

Aatos myönsi auliisti, että hänellä oli mennyt melkoisesti aikaa uuden toimenkuvan haltuunottoon. Marraskuun alussa hän oli saanut ylennyksen Korvatunturin markkinointiviestintäpäälliköksi. Pestin aiempi haltija Akapeetus oli ottanut lopputilin ja lähtenyt pääpomoksi valtioneuvoston pandemiaviestintäosastolle. Koko puolentoista kuukauden ajan Akapeetuksen selfieitä oli hallinnut rentoutunut ja stressitön hymy. ”Kyllä kannatti tehdä irtiotto”, Akapeetus myhäili. ”Näin leppoisassa työssä jää jopa vapaa-aikaa, eikä viestintäkriisejäkään synny samaan malliin kuin aiemmassa paikassa.”

Aatos oli henkeen ja vereen Korvatunturin miehiä, häntä ei saisi puljusta pois ennen virallista eläkeikää, jota oli juuri korotettu viitensataankolmeenkymmeneen­kahdeksaan vuoteen. Korvatunturilla vallitsi täystyöllisyys – ellei noteerattu Vilarius-tonttua, joka vietti suurimman osan viikon työtunneista selaten somea ja postaten meemejä koko tonttulan yhteiseen Elfsapp-ryhmään. Erinomaisesta työllisyystilanteesta huolimatta Korvatunturin huoltosuhde oli sen verran vinksallaan, että varhaiseläkkeille oli pistetty stoppi. Vaikka Aatos ei mikään eilisen teeren poika ollut, hänen piti vielä kerätä aika lailla maileja mittariin ennen oloneuvoksen päivien alkua.

Televisiouutiset käsittelivät sitä, mitä joulukuussa yleensäkin: valtioiden välisiä kahnauksia, tulipaloja ja onnettomuuksia, entisten presidenttien nykyisiä edesottamuksia ja Suomen huippu-urheilijoiden uran käännekohtia. Akapeetus oli jälleen ruudussa haastateltavana. Hänen aurinkoinen hymynsä sädehti kilpaa valkaistujen hampaiden kanssa, kun hän kertoi, miten vaivattomasti pandemiatyöryhmä oli jälleen saanut sovittua yhteiset linjat, joilla taattaisiin suomalaisille turvallinen juhlakausi. Aatos irvisti. Hänen vatsansa valitti, pottumuusi poltti kitalakea ja hän ei muistanut, milloin olisi viimeksi nukkunut kunnon yöunet. Viimeksi soittaessaan videopuhelun Akapeetus oli päivitellyt Aatoksen tummia silmänalusia ja vihjaissut, että heillä olisi pandemiaviestintäosastolla auki paikka pätevälle PR-tyypille. Aatos oli vain tuhahtanut. Hän ei kääntäisi selkäänsä Korvatunturille!

Uutistenlukija katsoi vakavana kameraan. ”Kotimaasta. Tänä jouluna lahjat jaetaan vain virka-aikaan. Suorassa lähetyksessä Korvatunturilta reportterimme haastateltavana itse joulupukki.”

Aatos singahti seisomaan ja valmisruoka-annos keikahti toimiston lankkulattialle. Kouki, PR-puolen pyylevä lapinporokoira, hyppäsi yhdellä loikalla siivoamaan sotkut parempiin suihin.

Korvatunturin PR-osastolla oli yksi pyhä sääntö: kaikki mediahaastattelut piti sopia markkinointiviestintäpäällikön kautta, ja tätä nykyä tittelin kantaja oli Aatos. Tässä televisiohaastattelussa oli protokollan mukaista toimintamallia rikottu pahemman kerran. Jos Aatoksella olisi ollut taipumusta vainoharhaisuuteen, hän olisi väittänyt, että hänet oli tietoisesti ohitettu.

”Uudella muutoksella pyritään vähentämään työntekijäportaan kuormitusta”, joulupukki sanoi ja reportteri nyökytteli. Taustalla kilahteli poronkello, kun Pyry ja Ailu mutustelivat jäkälää. Joulupukki käänsi katseensa suoraan kameraan. ”Osa lahjoista jaetaan vasta pyhien jälkeen.”

”Ei, ei, ei!” Aatos kiljaisi. ”Tästä tulee valtava imagotappio! Kiltit lapset haluavat lahjansa aattona eikä vasta arkena.”

”Ja mitä tulee kansainvälisiin asiakkaisiimme, olemme sopineet kuljetusyhteis­työstä ForEverGiven-kuriiripalvelun kanssa. Pientä viivettä toimitusaikatauluissa on toki odotettavissa, mutta viimeistään maaliskuulla lahjojen pitäisi olla perillä maapallon kaukaisimmissakin kolkissa”, joulupukki sanoi ja väläytti säihkyvän hymyn.

Sillä sekunnilla joulupukin kuuma linja alkoi piristä vihaisesti. Luuri hyppi vihreän puhelimen päällä ja numeroidenvalintakiekko tärisi hälytysäänen voimasta. Toimisto oli tuntia aiemmin autioitunut, sillä koko muu Korvatunturin PR-osaston väki oli lähtenyt puhelinlinjojen ulottumattomiin katsomaan jääkiekon SM-liigan viimeisiä otteluita ennen joulutaukoa. Aatos oli pahaa aavistamatta mennyt siunaamaan tonttujoukon tonttumaisen idean sillä ehdolla, että Friika napsauttaisi päälle kuuman linjan automaattisen puhelinvastaajalaitteen. Aatos huoahti. Laita alainen asialle ja mene itse perässä.

Aatos nosti luurin. Puhelimen johto sotkeentui pöydällä makaavan laskimen paperirullaan.

”Mitä tämä tarkoittaa?” Ääni jyrähti luurista niin lujaa, että Kouki keskeytti poronfileen pureskelun. Aatos nielaisi. Hän tunnisti äänen: linjan toisessa päässä oli Suomen valtion pääministeri.

”Ei lahjoja jouluna?” pääministeri ärjäisi.

Aatos yritti änkyttää vastausta, mutta pääministeri oli selvästi päättänyt, että puhelinkeskustelussa olennaista ei ollut dialogisuus.

”Ei Suomen lapsia voi kohdella tällä tavoin! Näin isoja asioita varten pitäisi aina perustaa toimikunta, joka etsii kaikille osapuolille parhaan mahdollisen ratkaisun.”

Aatos ehti melkein pistää sanan väliin, ennen kuin pääministerin kiukku vyöryi jälleen puhelinlinjoja pitkin Korvatunturin hiljaiseen PR-toimistoon.

”Kansainvälisellä tasolla tämä aiheuttaa uskottavuuskriisin Suomelle. Meidän huolellisesti rakentamamme imagokampanja romahtaa kuin joulukorttitalo. Olemme juuri päässeet pisteeseen, jossa Suomi mainitaan muissakin positiivisissa yhteyksissä kuin äitiyspakkauksen kehittäjänä ja koulutuksen kärkimaana.” Pääministeri vaimensi vähän ääntään. ”Jälkimmäisen asian kanssa meidän on pitänyt muutenkin pitää kieli keskellä suuta, kun opetusministeriössä lähti mopo keulimaan uudistusten kanssa, ja siitä seurasi – no se, mitä liian innokkaasta uudistamisesta aina tuppaa seuraamaan.”

Aatos katseli ympärilleen Korvatunturin PR-toimistossa. Periaatteessa Aatos oli samaa mieltä – into uudistaa ihan vain uudistamisen ilosta aiheutti enemmän harmia kuin hyötyä –, mutta Korvatunturin PR-puolelle Aatos olisi toivottanut tervetulleeksi muutaman uuden innovaation. Ensimmäisenä Aatos olisi nakannut nurkassa runksuttavan faksin poronkuuseen ja vaihtanut lankapuhelimet mobiiliversioihin. Virkansa aloitushuumassa Aatos oli jopa ehdottanut kiltteysvalvonnan siirtämistä digitaaliseen etävalvontaan, etenkin kun nykynatiaiset olivat verkossa 24/7 ja livemaailmassa vain satunnaisesti. Uudistukset olivat tyssänneet Korvatunturin budjettiosastolla koviin kustannuksiin. ”Sitä paitsi kyllä tonttujen täytyy oikeasti kurkkia ikkunoiden takana”, korvatunturivarainministeriön kansliapäällikkö Toimio-tonttu oli todennut ykskantaan. ”Mitä siitä tulisi, jos lapsia valvottaisiin etäyhteydellä? Kaikki lakkaisivat olemasta kilttejä. Siksihän aikuisetkin menevät aamuisin työpaikoille: jotta voidaan valvoa, että työt tulee tehtyä.”

Toimio-tonttu oli selvästi tipahtanut kehityksen kärryiltä, mutta Aatos ei ollut viitsinyt ryhtyä selostamaan, miten aikuisten etätyö oli nykyisin ihan arkipäivää ja työt tulivat silti tehdyksi. Kun korvatunturivarainministeriö oli jotain päättänyt, byrokraattien päätä eivät kääntäneet sellaiset pikkuseikat kuin faktat.

”Tämä hanke pitää saada torpattua heti, ja mainehaitat täytyy korjata välittömästi”, pääministeri päätti synkän yksinpuhelunsa. Aatoksen vatsanpohjaa kylmäsi.

”Millä resursseilla me se tehdään?” Aatos nikotteli. Toki PR-osasto oli joulupukin kanssa tottunut spontaaneihin ulostuloihin ja veitsen terällä taiteluun, mutta joulupukki oli luvannut – tai siis Rekorius-tonttu, joulupukin assistentti, oli joulupukin puolesta luvannut –, että mitään uusia innovaatioita ja visioita ei vietäisi eteenpäin, ennen kuin tämän vuoden mediajulkisin työpäivä olisi kunnialla pulkassa ja pulkka palannut porojen vetämänä takaisin Korvatunturille. Tässä sitä nähtiin, että Rekoriuksen – tai joulupukin – sanaan ei voinut luottaa.

Katastrofaalisesta tv-haastattelusta huolimatta Aatos uskoi vielä saavansa Korvatunturin PR-ongelmat hallintaan, mutta se, että pääministeri vyörytti hänen vastuulleen koko Suomen kansallisten ja kansainvälisten mainehaittojen korjaamisen, ylitti mennen tullen Aatoksen ja hänen tiiminsä rajalliset voimavarat.

Puhelimessa oli hetken hiljaista. Aatos alkoi jo olla varma, että puhelu oli katkennut, ja hänen teki mieli räpätä puhelunkatkaisukytkimiä, kuten vanhoissa elokuvissa aina tehtiin, vaikka temppu ei leffoissakaan ikinä palauttanut puhelinyhteyttä. Aatos tuki luurin korvan ja olkapään väliin, kiskaisi kantapään alle myttyyntyneen villasukan suoraksi ja huokaisi syvään. Kouki-rontti lipoi onnellisena lattialta viimeisiä pottumuusin rippeitä ja heti perään huuliaan. Televisiouutisissa oli siirrytty Korvatunturilta muihin päivänpolttaviin kysymyksiin. Sääkartan mukaan koko Suomessa pyryttäisi seuraavan parin vuorokauden aikana niin paljon, että taloja jouduttaisiin kaivamaan esiin nietosten keskeltä. Kaikki valtakunnan lumiaurat ja traktorit oli asetettu valmiustilaan.

”Te tarvitsette apuvoimia”, pääministeri lopulta sanoi. ”Tiedän juuri oikean tyypin siihen hommaan.”

Linja mykistyi lopullisesti. Aatos pudisti päätään. Nykynuorilla ei ollut minkäänlaisia tapoja, mutta eipä noilta alle satavuotiailta nulikoilta sellaisia voinut odottaakaan. Pahuksen märkäkorvat.

Hetken päästä ovelta kuului töminää ja pauketta. Akapeetus kopisteli lunta huopatossuistaan. Hänen riemukas hymynsä oli haihtunut, ja kasvoilla oli jälleen sama huolestumisen, turhautumisen ja väsymyksen pyhä kolminaisuus, joka tontun naamavärkkiä oli Korvatunturilla hallinnut niin kauan kuin Aatos muisti.

”Pääministeriltä kävi käsky”, Akapeetus totesi vaisusti. ”Pitää kuulemma pistää homma kuosiin.”
Akapeetus käveli suoraan kauhtuneeseen nojatuoliin, jonka jouset vaikersivat forte fortissimona.

Nyt tarvitaan vähän buustia, Aatos tuumasi. ”Eiköhän kääritä hihat!” hän sanoi hilpeimmällä äänenpainollaan ja ryhtyi rullaamaan punaisen nuttunsa hihansuita. ”Kyllä tästä yhdessä selvitään! Vähän imagonkohotusta ja positiivista peeärrää!”

Akapeetus huokaisi niin raskaasti, että Kouki katsoi tarpeelliseksi käydä lipaisemassa Akapeetuksen nenänpäätä. Akapeetus murahti, mutta rapsutti sentään karvakuonoa korvan takaa.

”Ajattelehan”, Aatos aloitti, rykäisi ja piti taidepaussin korostaakseen sanomansa tärkeyttä. ”Meillä saattaisi olla hankalampiakin hommia hanskattavaksi. Mieti, jos toimeksiantajanamme olisi Posti tai VR.”

© Inka Vilén 2021

hakusanoja
| Lisää kommentti »