Työvoitto (24. luukku)
Tästäkin joulusta on selvitty hengissä. Migreenin kera tosin, mutta hengissä.
Valitettavasti lämpö on noussut selvästi plussalle, joten lumesta on jäljellä enää rippeet, eikä ilmatieteen laitos lupaa sen kummempaa koko viikolle. Hyvä syy pysytellä sisällä, mutta valitettavasti syy myös jälkikasvulle viettää välipäivät neljän seinän väärällä puolella. Lisää migreeniä luvassa.
Muutama työhommakin odottaa (ensimmäiset on tehtävä valmiiksi tapaninpäivänä, iso liuta välipäivinä), mutta ajattelin silti viettää aikaa hyvän kirjallisuuden parissa. Nyt pitäisi osata päättää, mitä ryhdyn lukemaan.
Yöpöydälläni odottaa Anne Garretan Sfinksi, jonka luin ensimmäisen kerran liki 15 vuotta sitten kirjallisuuden praktikumia varten. Pinossa on myös Pasi I. Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta, johon uppoutumista odotan innoissani. Omasta hyllystä olin ajatellut kerrata vanhoja opuksia: tulevan juhlavuoden kunniaksi ajattelin lukea uudelleen Mika Waltarin pienoisromaanit.
Migreeni ei osoita hiipumisen merkkejä (eihän se koskaan, paitsi sopivalla lääkeannoksella juuri sopivaan aikaan tahi nukkumalla), joten siirrän kirjallisuusputken aloituksen huomiselle. Taidan sen sijaan avata television ja nukahtaa kirimään kiinni viime yönä syntyneitä univelkoja.
Joulusta on selvitty. Huh!
Mondayna 24.12.2007 kello 23.35
Nythän se joulu vasta alkaa! Penskojen huijaamisesta on selvitty, eivätkä kyseiset pienet henkilöt ole enää pinna kireällä jännityksestä vaan leikkivät tyytyväisenä uusilla leluillaan… ja me aikuiset saamme keskittyä kinkkuun ja suklaaseen 😀
Wednesdayna 26.12.2007 kello 19.58
Tyytyväisinä? Millaisia lapsia sinä oikein olet nähnyt :D.
Totta, aikuisten joulu alkaa siitä, kun lahjat on avattu ja käärepaperimeri kerätty pois lattioilta. Joululahjalelujen tosin pitäisi olla ensisijassa äänettömiä, jotta joulu olisi myös aikuisille rauhallinen…
Saturdayna 29.12.2007 kello 0.04
Kunnioitettavan näköistä. Tuli vähän huono omatunto, kun itse ei tarvitse miettiä ollenkaan, mitä omaan tai lasten suuhun laittaa. Lohdullista, että ruokailua ei tarvitse rajoittaa kuitenkaan ja herkkuja saa syödä. Jotenkin mulle tulee mieleen kaukaiset ajat, kun olin päiväkodissa töissä ja eräs lapsi ei saanut mitään herkkuja, koska hänen äitinsä oli kasvissyöjä. Laskiaispullaan pyysimme erikoisluvan, kun oli vaikeaa jättää lapsi aina ilman. Hän sai pullansa, pieni kolmevuotias vesseli, äiti heltyi.
Saturdayna 29.12.2007 kello 19.44
No ei siitä kannata huonoa omaatuntoa kantaa, pikemminkin olla iloinen :). Onneksi nykyisin ykköstyypin diabeetikoiden hoito on kehittynyt niin, että elämä ja sapuska voi pääosin olla ihan normaalia.
Kasvissyönnistä vielä: olen ollut yli 20 vuotta kasvissyöjä, välillä hyvin tiukkakin sellainen (ei sokeria, suolaa, mahdollisimman vähän rasvaa jne.). En edelleenkään syö lihaa enkä kalaa missään muodossa, mutta tenavat on koulutettu syömään lihaa ja kalaa (siunaus, sillä niissä ei ole hiilareita). Sokerin, suolan ja rasvan vahtausta olen höllännyt jo ihan jälkikasvun mielenterveyden vuoksi. Tästäpä voisinkin blogata jonain päivänä… Yhtä kaikki, olen iloinen, että vesseli sai laskiaispullansa :).