Huomista odotellessa

En ole joululomalla lukenut vasta kuin yhden pienoisromaanin, Mika Waltarin Ei koskaan huomispäivää. Luin Waltarin pienoisromaanit ensimmäistä kertaa parikymppisenä, ja ne kolahtivat silloin kovasti. Ei koskaan huomispäivää oli juuri nyt luettuna paitsi suurenmoinen myös hyvin ahdistava. Luulen, että tässä elämäntilanteessa pienen lapsen kuolema, vaikka kuinka fiktiivinen, tuntuu pahemmalta kuin silloin, kun omaa perhettä ei vielä ollut.

Waltarin kokoelman esipuheessa käytettiin sekaisin sanoja “pienoisromaani” ja “novelli”. Jäin miettimään, missä raja kulkee. Noin periaatteessa tavanomainen romaani ja keskimääräinen novelli on helppo erottaa toisistaan: pitkä teksti on romaani ja lyhyt novelli. Sisältöanalyysissa novelli keskittyy yhteen asiaan, yhteen tapahtumaketjuun, romaani on monitahoisempi.

Mutta mikä on pienoisromaani? Nimi viittaisi siihen, että kyseessä on romaani, joka on pakattu pienempään tilaan. Toisaalta käsitettä tunnutaan käyttävän pitkästä novellista. Englannin kielessä hämäävästi romaanin vastine on novel, kun taas novellia vastaa short story. Tekstit, jotka osuvat novellin ja romaanin välimaastoon, ovat englanniksi novella ja sitä lyhyempi novelette.

Ihmisellä on halu kategorisoida ja määritellä asioita, mutta lukuelämyksen kannalta sillä ei liene suurta merkitystä, onko teksti novelli, romaani vai jotain siltä väliltä. Yhteistä kaikelle proosalle on muutos: tilanteet ja tapahtumat muuttavat ja kasvattavat henkilöitä. Siinä sivussa kasvaa lukijakin.

2 vastausta merkintään “Huomista odotellessa”

  1. Muutos, se kai siinä tärkein on. Joidenkin kirjojen myötä lukijakin saa uusia näkökulmia elämään. Samasta kirjasta toisessa elämän vaiheessa luettuna tulee lukijalle ihan eri painotukset ja tulee tunne, ettei ole tätä aikaisemmin edes lukenut.
    Olen tyttärellä pienemmän unta vahtimassa, kun äitinsä on isomman kanssa ilotulituksia katsomassa pihalla.

    Railakasta ja raikasta vuoden vaihdetta sinne teille päin! Pakkastakin on vähän.

  2. Kiitos, Pantteri, meilläkin on ollut tämä vuosi pikkupakkasta, mikä on oikein tervetullutta! Vuodenvaihde tosin meni kaikkea muuta kuin railakkaasti, nukahdin jo ennen puoltayötä…

    Tuo on totta, että kun saman kirjan lukee myöhemmin, siitä saattaa nousta esille aivan erilaisia asioita. Sellaista kai on hyvä kirjallisuus, se antaa ihmisille erilaisia asioita eri elämäntilanteissa. Se taas olisi ikävää, jos jostain kirjasta olisi huikean hienot muistot, eikä uusi lukukokemus nousisi niiden tasolle. Täytyy vain riskeerata ja palata vanhoihin lukuelämyksiin.

Haluaisin sanoa, että...