Melkein nollasaldo

Tarkoitukseni oli saada tänään monta asiaa pois päivälistaltani, mutta katinkontit. Ei mitään valmista koko päivänä.

Hinasin itseni aamusta omalle koneelle ja ryhdyin työstämään kesäfestivaaliasioita. Nyt minulla on kaikki mahdollinen puolivälissä: nettisivut (deadline kuun vaihteessa, joten varsin hyvässä jamassa), julisteet, liput…

Suurin osa päivästä on taas kerran mennyt Exceliä tuijotellessa: ilmoittautumistiedoston päivittäminen tähän vuoteen on ollut isompi urakka kuin olin kuvitellut. Tämäkään päivä ei tuonut ratkaisua muutamaan kaavaan – jouduin jo nöyrtymään ja toteamaan, etten saa yhden ruudun kaavaa tekemälläkään, ja nyt alkaa peljättää, etten saa mitenkään muokattua toimivia, moninkertaisia ehdollisia kaavoja, vaikka käytössä on useampi solu. Olisiko sittenkin pitänyt ottaa laaja matematiikka lukiossa?

Korupöydällä sain illan ohjemaputken aikana yhden korusetin lukkoja vaille valmiiksi, sopivasti sovituskuntoon eräälle tanssijalle. Mutta ei siis mitään valmista silläkään saralla.

***

Kun mikään ei tule valmiiksi, on melkein kuin ei olisi tehnytkään mitään. Onneksi jonain kauniina päivänä saan nämä puolinaiset päätökseen, ja silloin siivoutuu tekemättömien töiden luettelosta koko joukko hommia pois.

Yksi vastaus merkintään “Melkein nollasaldo”

  1. Tiedän tunteen, kun koko ajan on menossa, mutta mikään ei tule valmiiksi. No, mutta hitaasti ja varmasti. Kyllä sinä ne vielä kesytät.

Haluaisin sanoa, että...