Hiks!

Tänään ladulla oli pitoa runsaasti. Parhaimmillaan suksen pohjassa oli pienen lumilinnan verran nuoskalunta.  Pahimmillaan toinen suksi luisti ja toinen ei. Tällaisessa ristivedossa onnistuin venäyttämään toisen nivusen.

Olen tarjonnut revähtäneelle seudulle kylmähoitoa. Kylmän myötä sain (taas kerran) hikan.

Onko mitään raivostuttavampaa kuin hikka? Pallean kontrolloimaton nitkahdus, joka katkaisee tekemisen, puhumisen ja keskittymisen. Sitä ei saa loppumaan hengitystä pidättämällä, ei syömällä tai juomalla, ei poppakonsteilla eikä manauksilla. Se menee, kun on mennäkseen.

Ja tulee taas, kun on tullakseen. Taas olisi aika ottaa jääpalat esiin.

2 vastausta merkintään “Hiks!”

  1. No voi! Kaikenlaista riesaa: venähtänyt nivunen ja hikka.

  2. Venähdys onneksi tokeentui illan mittaan, eikä ole tänään enää ärtyillyt. Huomenna pääsee jo varovasti venyttelemään ja kokeilemaan, vieläkö vihloo.

    Hikkakaan ei enää illalla vaivannut, mikä on oikein hyvä asia. Olisin voinut herättää turhan paljon huomiota teatterissa :).

Haluaisin sanoa, että...