Opin oja

Ei oppi ojaan kaada, allikkoon korkeintaan.

Tänään lopulta sovitimme milayabaladin. Sitä on väännetty rivissä ja sekalaisessa järjestelmässä koko talvi, mutta varsinainen ryhmäsovitus on puuttunut. Siinä missä “tavalliset kansantanssit”, kuten nuubialainen tai khaligi, pistetään heti ryhmäksi, tällainen liikekieleltään haasteellisempi ja enemmän yksilöllinen tanssi on vaatinut enemmän uurastusta.

Sovitus ei ole kovin ihmeellinen: ei kovin monta paikkojen vaihtoa ja kuviota, mutta sen verran, että pysyy mieli virkeänä. Viimeinen minuutti työstetään ensi viikolla, mutta muuten sovitus on kasassa.

***

Keskikohdassa mennään arabeskisarjaa ympyrässä. Piti päättää, mennäänkö ns. paikallaan vai liikutaanko ympyrässä eteenpäin. Testattiin molemmat, ja ryhmäläiset kävivät vilkasta keskustelua siitä, kumpi näyttää ja tuntuu paremmalta.

Minä kuuntelin hiljaa ja mielissäni. Vielä pari vuotta takaperin kaikki olisivat purematta nielleet sen, mitä minä sanon, mutta nyt väki osallistuu pohdintaan, mikä toimii, mikä ei. Ja mikä parasta, konsensus yhtyy yleensä minun mielipiteeseeni. Eteenpäin mennään (siis arabeskeilla ympyrässä – ja muutenkin).

Eivät ole menneiden vuosien opit valuneet hanhen selästä, vaan langenneet hedelmälliseen ojanpohjaan.

Haluaisin sanoa, että...