Pitkä kuiva kausi

Talvi on alkanut. Ulkona on vielä vihreää, keltaista ja ruskeaa, plussan puolella, mutta ihoni on ollut jo pitkään sitä mieltä, että talvi on tullut.

Rasvahyllylläni on pikaisesti laskien viitisentoista erilaista ihovoidetta. Apteekin perusvoidevalikoiman voi tarkistaa hyllystäni, ja marketin voidehyllyn hajustamattomia tuotteita (muun muassa HTH, Erisan) on hankittu.

Kasvojen ihon kanssa tulee suhteellisen hyvin toimeen, mutta siihen se sitten loppuukin. Kädet ottavat nopeasti itseensä: arkiset kotitoimet pakottavat kastelemaan käpälät tuhkatiheään. Huolellinenkaan kuivaus ei auta, tiheä rasvaaminen turhauttaa (rasvasin juuri, nyt on kasteltava kädet, rasvaan sitten heti uudestaan, ennen kuin taas kastelen kädet).

Tasapuolisuuden nimissä kaikki muukin kuivahtaa. Selkä on pahin, sitä on hankala rasvata. Nyt oireilee myös päänahka, joka ritisee kuivuuttaan, vaikka olen siirtynyt shampoon säästökäyttäjäksi. Loppu kroppa ottaa myös mieluusti voidetta vastaan suihkun jälkeen.

Joskus itseäkin ihmetyttää, mihin tarvitsen yli kymmenen erilaista rasvaa. Vähempikin kai riittäisi? Pienet, kuivat läntit vaativat täsmähoitoa sopivalla rasvalla (esimerkiksi Lipolan, pahimmissa tilanteissa Locobase Repair). Yleisesti kuivat alueet vaativat sopivasti kosteutta (vaikkapa Novalan, Ceralan tai NaturCaren suihkutettava öljy), mutta ne kohdat, jotka eivät kiusallaankaan kuivahda, haluavat mieluummin kevyttä (kuten Aqualan L, Hydrolan tai HTH). Käsien akuuttiin kuivamiseen käytän karbamidivoidetta, yleensä Eucerinilta. Pieniä rasvatuubeja kuljetan suurimman osan ajasta mukanani, koska verille raavittu iho paranee hilseilevää hitaammin.

Kuivuus hellittää pikkuhiljaa keväällä. Todennäköisesti kesällä en paljon juuri muuta tee kuin laitan kasvovoidetta, rasvaan satunnaisesti jalkoja ja silloin tällöin käsiä. Silloin saan lutrata vedellä kaikessa rauhassa, ei haittaa!

Kunnes syksy alkaa taas kylmetä ja kädet kutista. Kuiva kausi yllättää yhtä varmasti kuin ensimmäiset liukkaat.

Yksi vastaus merkintään “Pitkä kuiva kausi”

  1. Sä et oo tänkään ongelman kans yksin. Mäkin joudun aina rasvaamaan käsiä. Nyt oon joutunu rasvaamaan kesälläkin, vaikka tavallisesti mun kädet tarvii rasvaa vaan talvella. Mä mietinkin, johtuukohan se mun langoistani. Imeekö ne niin paljon rasvaa ja kosteutta, et mun pitää lisätä sitä purkista?

Haluaisin sanoa, että...