Ostetaan pulu

Tuuri, 500 asukkaan kylä Etelä-Pohjanmaan kaakkoislaitamilla. Kylää halkoo valtatie 18, nopeusrajoitus kylän kohdalla 50 kilometriä tunnissa. Tuuri, 500 asukasta, yksi valtatie, yksi maantie, muutama pikkutie.

Minä eksyin siellä tänään.

18-tielle rakennetaan liikenneympyröitä, jotta sesonkiaikaan tukkoinen kylä olisi vähemmän tukkoinen. Tänään tie oli aivan tukossa, kun isot kaivinkoneet, kuorma-autot ja muut miehiset vempeleet tekivät maansiirtotöitä tai muuta liikenneympyröiden valmistumista toivon mukaan edistävää. Näppäränä naisena ajattelin, että ohitanpa sumpun ja ajan asuntoalueen kautta.

Sitten viime näkemän (olisiko kolme vuotta?) asuntoalue oli kokenut kohtuullisen muutoksen. Väittäisin, että valitsemani oikopolku ei kulkenut enää entistä reittiä, koska jonkin ajan päästä huomasin olevani jossain, missä en ollut koskaan ollut. Siellä asui arviolta kolme prosenttia tuurilaisista.

Aikani hortoiltuani löysin reitin maantielle, jonne olin kuvitellut tuosta vain kurvaavani. Sieltä palasin ryhti suorana takaisin valtatielle, noin kaksisataa metriä siitä pisteestä, josta seikkailuni aloitin. Kaivinkonerykelmä oli ohitettu.

2 vastausta merkintään “Ostetaan pulu”

  1. Tuolle ilmiölle on kuvaava nimi, oikoreitti. Yhden perheen sisäpiirin juttu, joka ainakin meillä otti tulta.
    Oikoreitti on se ehkä lyhyempi, mutta aina hankalampi, huonompi tai muuten vaan mututuntumalla ajettava tie, jonka joku väittää tai itse olettaa olevan helpompi, lyhyempi tai nopeampi.
    Oikoreittiä ajattaessa kuulee myös lausahduksia, se olisi sittenkin ollut se edellinen, en muistanutkaan tämän olevan näin pehmeä, täältäkin on hakattu metsät, ei täällä ennen taloja ollut.

  2. Tämä oli päiväni pelastus! Juuri tuollaisiahan ne oikoreitit tuppaavat olemaan. Ja jos sittenkin haluaisit palata takaisin varmasti tutulle tielle, ei kääntöpaikkaa löydy…

Haluaisin sanoa, että...