Aidanseipäänä

En ole koskaan pitänyt itseäni tyhmänä, mutta kieltämättä joskus tulee tehtyä arviointivirheitä.

Esimerkiksi silloin kerran, kun luulin mahtuvani kääntymään autolla parkkipaikalla. Tai sen kerran, kun kipaisin ihan vain äkkiä jäisen kävelytien yli. Tai silloin raskausaikana, kun olin ihan varma, että neulepaita täytyy mitoittaa 140-senttiselle mahanympärykselle.

Mutta kuten sanottua, joskus tulee arvioitua väärin.

***

Jos yhteistyö ei toiminut aiemminkaan, mikä ihme sai minut luulemaan, että se toimisi tällä kertaa? Omaa tyhmyyttähän se on.

Vastaisen varalle:

1) Luota vastoihisi. Jos epäilet, että homma ei tule toimimaan, se tuskin tulee toimimaan.

2) Luota yökötysrefleksiin. Jos kylmä hiki alkaa nousta pintaan ja lounas pyrkii yläkautta pois, syynä on vain harvoin mahatauti.

3) Luota alitajuntaan. Jos heräät aamuyöstä painajaiseen eikä uni tahdo enää tulla, et suinkaan ole nukkunut jo tarpeeksi. Jos kylmä hiki ja kuumat aallot vuorottelevat ja jalat tärisevät, ne tuskin ovat PMS-oireita, varhaisista vaihdevuosista puhumattakaan.

Ja sitten se ikävin: Luota sitkeyteesi. Jos olet leikkiin ryhtynyt, se on kestettävä – vaistoista, yökötysrefleksistä ja alitajunnan viesteistä huolimatta.

Ei tätä yhteistyötä kauan kestä. Ja kuulemma jonkin aikaa pystyy olemaan vaikka aidanseipäänä.

Haluaisin sanoa, että...