Lauluja löylyssä

Kun olin pieni, meillä oli tapana kisailla saunassa laulun merkeissä. Kisailun kaava meni seuraavasti: valittiin aihepiiri ja laulettiin vuoron perään lauluja, joissa esiintyi sana tästä aihepiiristä, yksi sana per kierros. Voittaja oli se, jonka lauluvarastosta löytyi pisimpään aihepiiristä kertovia lauluja. Vähimmällä pääsi, kun pääsi nappaamaan laulettavakseen laulun, jossa oli monta sanaa kyseisestä aihepiiristä.

Tämä laulukisailu on välitetty myös jälkipolvelle, joka ajoittain innostuu löylylaulukisasta. Tänään aihepiiriksi valittiin syötävät asiat. Kisa alkoi odotuksenmukaisesti lauluilla Popsi, popsi porkkanaa ja Olen omena, olen pyöreä omena. Sitten lapsi keksi laulun, jolla heltisi voitto (koska kukaan ei jaksanut olla saunassa enää pidempään).

Muistatteko tämän?

Vaan syöpäs keltaporkkanoita
Näkkileipää, päällä voita
Mustikkaa ja puolukkaa
Salaattia, persiljaa

Seitsemän kierroksen kertosäe! Ja jos muistaisi vielä säkeistöäkin, selviäisi ainakin kolme muutakin kierrosta: laulun alussa mainitaan ainakin makkara, liha, luu ja rasva, josko luu ei ehkä ihan istu syötävien kategoriaan.

***

Ei liene ihme, että osaan ulkoa satoja ja taas satoja lauluja. Muuten ei olisi pärjännyt löylylaulukisassa.

Haluaisin sanoa, että...