Syy vai seuraus?

Tällä kertaa siteeraan Ylen uutista kakkostyypin diabeteksesta. Uutisen otsikkona on “Sokerihäiriöt raskauden aikana altistavat diabetekselle”.

Ja näin kertoo ingressi: “Kanadalaistutkimuksen mukaan diabetes kehittyy tavallista helpommin naisille, joiden sokeritasapaino häiriintyy raskauden aikana.”

Vastaavaa on todettu useissa muissakin tutkimuksissa (joita en tähän hätään tietysti löydä). Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että sellaisilla naisilla, joilla raskausaikana verensokeritaso tuppaa nousemaan, on merkittävä todennäköisyys sairastua kakkostyypin diabetekseen myöhemmin elämässään. (Tämän tiedon arvoa hitusen himmentää se, että tätä nykyä useimmat ihmiset tuntuvat olevan kakkostyypin diabeteksen vaaravyöhykkeessä.)

***

Mutta kumpi onkaan syy ja kumpi seuraus? Ovatko raskausajan sokeritasapainon häiriöt seurausta siitä, että elimistössä on insuliiniresistenssin oireita tai haiman insuliinin eritys on jo häiriintynyt?

Vai onko tosiaan niin, että ensin – puff! – syntyy häiriöitä sokeritasapainossa, ja nämä altistavat myöhemmin diabetekselle.

(On ilo huomata, että pilkunviilaaja sisimmässäni elää ja voi hyvin.)

***

Tänään on ollut Pukeudu pinkkiin -perjantai, josta Helmetin väki muistutti. Tästä jatkuu roosa viikonloppu, hyvän asian nimissä.

Parhaillaan on menossa aikuisopiskeilijan viikko, ja ensi viikko on nimetty vanhusten viikoksi. Lokakuu ylipäänsä on keski-ikäisten, elämästä vieraantuneiden mielipidemegafonien kuukausi.

***

Loppukevennys: toivottavasti suomalainen viestintävirasto on muistanut tarkistaa, että Aleksis Kivellä ja Mika Waltarilla on televisiolupa voimassa. (Yle: Kuollut kirjailija Saksan tv-lupaviranomaisen hampaissa.)

Haluaisin sanoa, että...