Korut arkistuvat

Mistä tietää, että koru on muuttunut arkikoruksi?

Punoin kesän lopussa millisestä hopealangasta jens pind -nilkkaketjun, kotoisammin malli tunnetaan nimellä “piina”. Nilkkaketjusta tuuli juuri sellainen kuin nilkkaketjun pitää olla: tismalleen sopivan mittainen, jotta ketju asettuu nilkkaluun yläpuolelle ja myötäilee liikkeitä, ei estä nousemasta päkiöille tai painamasta kaasua. Millisestä langasta ketju on kivan jämäkkä, ei mikään lirmu, mutta toisaalta ei liian möhkälemäinen. Kesäkäytössä aivan loistava ketju.

Kun talvi tuli, ajattelin, ettei tätä ketjua varmaankaan voi pitää nilkkureiden ja saappaiden alla. Mutta niin vain ketju on nilkkaani kotiutunut myös talvikengän alle, ei purista eikä hierrä.

Ensin alkuun laitoin ketjun jalkaani vain lähtiessäni jonnekin, ja palattuani kotiin vaihdoin tilalle tavallisen kaupan rimpulanilkkaketjun. Sitten maltoin pitää korua jo yötä päivää, mutta otin sen pois suihkun ajaksi. Pikkuhiljaa totesin, että eipä tässä ennenkään ole hopeisia nilkkaketjuja suihkua varten pois otettu (josko aiemmat ovatkin olleet ohuita ja mitäänsanomattoman näköisiä ostohankintoja), ja päätin painua pesulle ketjun kanssa.

Nyt on saavutettu se viimeinenkin etappi korun arkistamisessa: saunominen. Joskus muinoin vierastin kovasti koruja saunassa, ajattelin, että ne polttavat. Sitten huomasin, ettei koru polta, jos se on koko ajan ihoa vasten, esimerkiksi nilkkaketjut tai tyttären diabetesranneke eivät kuumene saunassa yhtään. Eikä näimmä kuumene itsepunottu, paksu nilkkaketjukaan.

Saunomisen jälkeen tämä nilkkaketju on virallisesti Hyvin Arkinen Koru, joka ei saa mitään erikoiskohtelua missään olosuhteissa. Tälle kunniakkaalle asteelle päätyy koruistani vain pieni vähemmistö, sillä jostain syystä en halua saunoa kaulakorujen tahi korvakorujen kanssa. Seuraavaan kategoriaan, Aivan Arkisiin Koruihin, kuuluvat tavalliset hopeakaulakorut ja pienet hopeanappikorvikset; niiden kanssa mennään murehtimatta suihkuun. Varsinaisiin Arkisiin Koruihin kuuluu sitten valtaosa koruvarannoistani, sillä minusta on mukava käyttää isoja, näyttäviä ja joidenkin mielestä juhlallisiakin koruja myös arkena.

Näiden lisäksi onkin enää kaksi koruryhmää: Esiintyvät Korut ja Juhlavat Korut. Esiintymiskäytössä käypäiset korut eivät yleensä istu normaalielämään, koska ne on suunniteltu näyttävyysluokituksessa pärjäämään prameille esiintymisasuille. Juhlavat Korut puolestaan ovat pienenpieni vähemmistö, joka vähenee koko ajan: Juhlavana Koruna uransa aloittanut koruvalmiste siirtyy todennäköisesti ajan kanssa sulostuttamaan arkeani, sillä juhlia on liian vähän eikä koruja ole luotu viettämään elämäänsä korurasiassa.

Suhteestani koruihin kertoo kai eniten tapani käyttää nilkkaketjua ja korvakoruja. Nilkkaketju minulla on aina. Jos se ei jostain syystä minulla ole (esimerkiksi kun otin jens pind -ketjun pois suihkun ajaksi enkä kiireessä tullut laittaneeksi sitä takaisin jalkaan), oloni on orpo ja omituinen. Minulla on ollut nilkkaketju teini-ikäisestä asti, ensin kesäisin ja nyt kai kymmenkunta vuotta myös talvisin, josko sukkahousujen ja nilkkaketjun kanssa on oma sumplaamisensa. Kaikkien näiden vuosien jälkeen nilkkaketju on osa persoonaani.

Korvakorut sain noin kahdeksanvuotiaana. Siitä asti minulla on ollut korvakorut suurimman osan ajasta, aivan viime aikoja lukuunottamatta. Olen niin ikään teini-ikäisestä asti pitänyt suurista korvakoruista, mutta toisaalta olen käyttänyt vain aitoja hopeisia koruja, en ns. rihkamaa. Niinpä valinnanvara ei ole ollut erityisen lavea. Tätä nykyä valmistan itse juuri niin kookkaita korvakoruja kuin haluan, joten ongelmaa ei enää ole.

Tapasin käyttää arkikorviksina pieniä nappeja, erityisesti lasten vauva-aikana, ettei vauva olisi vahingossa päässyt roikkuvasta korvakorusta nyppäämään. Nyt olen kotosalla ja öisin usein ilman korvakoruja, koska nappien räppääminen paikoilleen on työlästä (taustat tuppaavat katoilemaan) enkä halua nukkua roikkuvien korvakorujen kanssa. Joskus pääsee käymään niin, että lähden kotoa ilman korvakoruja, ja olo on samanlainen, kuin olisin lähtenyt liikkeelle aamutakissa — alaston. Minulla on selvästi korvakorusektorilla vajausta nopeasti puettavissa mutta pienissä koukkukorviksissa. Asia täytyy korjata pikimmiten.

Toiset eivät poistu kotoaan ilman meikkiä, minä en lähde ilman nilkkaketjua ja korvakoruja. Muu on sitten kiinni mielialasta ja vaatteista: kaulakoru, rannekoru, sormus tai useampia… Yhä useammin ne korut on itse valmistettu.

Yksi vastaus merkintään “Korut arkistuvat”

  1. Sulla on taitoja! Mä en varmaan uskaltais laittaa nilkkaketjua. Mä pelkäisin, et se repii sukkikset rikki tai tarttuu kaasupolkimeen ja sit mennään mettään, ku auto ei tottelekaan ku kaasua.

Haluaisin sanoa, että...