Automaattisesti looginen

Tunnetteko ihmisen, joka osaa tehdä asiat yksinkertaisesti, näppärästi, nopeasti ja mahdollisimman helposti? Ai tunnette? No, se en ainakaan ole minä.

Rakensin eilen näppärän ja käytännöllisen excel-systeemin, joka tarkastelee, miten paljon peilisalissa viettämästäni ajasta menee minkäkin ryhmän ja toimintakuvion alle. Syötän päivämäärät ja ryhmätiedot, ja saan ryhmittäin eritellyn luettelon toiminnasta. Tällaista olen kaivannut jo ainakin vuoden.

Parhaillaan työstän erääseen foorumioperaatioon excel-kokonaisuutta, jonka avulla seuraan ihmisten ilmoituksia ja valvon, että prosessi etenee ennakkoon sovitulla tavalla. Pari pikku ongelmaa on vielä ratkomatta, mutta kyllä tästä hyvä tulee.

Kuten totesin silloin, kun rakensin ensimmäistä kertaa Ishtar-lehden laskutussysteemejä: käytän toisinaan* hyvin paljon aikaa siihen, että voisin säästää aikaa. Sama tulee taas mieleen – nämäkin toiminnot olisi voinut tehdä tuosta vain ruutupaperilla ja lyijykynällä.

Mutta toisaalta mikään ei tuota niin suurta mielihyvää kuin systeemi, joka toimii kuin unelma, automaattisesti ja täydellisesti minun logiikkani mukaan. Vielä kun siihen joskus pääsisi.

*Jotkut saattavat väittää, että “aina” on lähempänä totuutta.

Haluaisin sanoa, että...