Sammakoita, anyone?

Mittari on vaipunut alle nollan – pitäisi lähteä tekemään talvivaatehankintoja. Kaikesta päätellen lapset kaipaavat talvisin lämpimämpiä vaatteita kuin kesäisin.

Muutin etelään (siis Jyväskylään, mikä kirjoittajan mielestä on lähinnä eteläistä Suomea) 17 vuotta sitten. Minulla on yhä yhdet talvikengät, joita olen käyttänyt kaksi kertaa sen jälkeen, sillä täällä etelässä ei ole ollut riittävästi pakkasta. Samoin jossain komeron kätköissä on yhä täyspitkä viitta, jonka olen kaivanut esiin puolenkymmentä kertaa, sillä se ei sovellu kuin kunnon pakkassäihin ja liikkumiseen sivistyneesti korkeintaan pienen salkun kera.

Nyt pitäisi päättää, millaista talvivaatetta jälkikasvulle lähdetään metsästämään. Riittääkö tänä talvena kevyttoppapuku vai tarvitaanko kunnon toppavaatetta? Onko talvi pääasiassa loskainen kumpparitalvi vai onko paras talvikenkä ihan oikea talvikenkä vuorineen ja pohjallisineen? Riittääkö päähineeksi kevyt pipo, ompelenko alle viiteentoista asteeseen sopivat fleecelakit vai tarvitaanko sellaiset päähineet, joilla korvat pysyvät lämpiminä myös ihan oikeilla pakkassäillä? Ja niin edelleen.

Muistelen, että jossain vaiheessa tulevan sään ennustamisessa luotettiin sammakoihin. Ei kenelläkään sattuisi olemaan tietäviä sammakoita?

Haluaisin sanoa, että...