Vuoden viimeiset

Tänään keskustelin työn alla olevasta projektista. Totesimme, että palataan asiaan ensi vuonna. Tuntui yllättävän kaukaiselta, vaikka kalenteriin tulikin merkintä jo ensi keskiviikolle.

Illalla treenattiin viimeistä kertaa tälle vuotta. Johan tässä tuli taukoa pidettyäkin – viime viikko oli joulutaukoa. Perustreeni teki hyvää ja selkä aukesi mukavasti. Ensi vuonna sitten taas.

Ei sitten tullut tänäkään vuonna elämästä valmista. Tai eihän sitä tiedä: vuorokausi olisi vielä aikaa. Taidan käyttää sen ensi vuoden suunnitteluun ja aikatauluttamiseen. Kalenterit odottavat.

Haluaisin sanoa, että...