Olipa kerran 2008
Näin vuoden lopulla oloni on kuin muutamaan kertaan kierretyllä ja puristetulla rätillä, joka on varmuuden vuoksi vielä lingottu, kierrosvauhtina 1200. Vähempikin olisi riittänyt.
Luulenpa tietäväni syynkin: Vuosi sitten tuntui siltä, että olimme jo toipumaan päin lapsen diabetesdiagnoosin aiheuttamasta väliaikaisesta aivokapasiteetin ylikuormituksesta. Diabetes oli tuttu juttu, ja virtaa tuntui riittävän jo muuhunkin. Ei sitten vain aivan niin moneen asiaan, mihin sitä olen jakanut.
Ei tämä silti huono vuosi ollut, olipahan vain opetus siitä, mihin omat voimavarat riittävät.
(Ja tästähän on luonnollisesti otettu opiksi, tietenkin. Ensi vuodeksi olen tehnyt vain väh melkoisesti suunnitelmia. Auts. Ei oppi nosta ojasta.)
***
Viime vuonna tein liudan lupauksia, jotka otsikoin kaukonäköisesti rikkoutuviksi. Niinhän siinä kävi, että valtaosa jäi hurskaiksi toiveiksi. Jotain sentään tapahtuikin.
Tanssipuvuista viininpuna-hopeinen hanan pääsi käyttöön, muttei sitä varten tehdyssä soolokoreografiassa – sen sijaan pukuvarasto karttui jumalaisella emanzakilla, joka sai arvoisensa koreografian. Kirjanpitoa en ole vältellyt, mutta olen huomannut keskittäväni kirjanpitotoimet niin, että urakoin kerralla vähän enemmän.
Eniten harmittaa se, ettei sitä aikaa Omalle Kirjoittamiselle kuitenkaan löytynyt. Kirjoittaminen ottaa enemmän kuin muutaman minuutin silloin tällöin. Kompastuskivenäni lienee se, että jos ei ole deadlinea, asiaa voi lykätä.
***
Toki vuoteen 2008 mahtui paljon hienoja hetkiä. Mainitaan niistä vain tanssivuoden huipennukset, joita olivat tietysti esiintymiset.
Esiintymisten kohokohtana oli Jyväskylän kesäfestivaali kesäkuun alussa, jossa nähtiin Kameliklubissa Alhena ja Sahara sekä Tähtigaalassa sooloni. Eikä unohtaa sovi Onnenvärinöitä tai kesän Speli-keikkoja, jotka olivat alusta loppuun minun suitsissani.
***
Ensi vuodelle en lupaa mitään. Sen sijaan asetan tavoitteen: vuonna 2009 yritän oppia rakentamaan aikataulut uudella asenteella – en sellaisiksi, että tiedän pystyväni selviytymään niistä, vaan sellaisiksi, että minun ei tarvitse kokeilla, miten pitkälle jaksan venyä. Ei tässä enää mitään kaksikymppisiä olla.
Ja vielä saman asian jatkeena: ensi vuonna tavoitteni olkoon keskittyä niihin urakoihin ja projekteihin, jotka tuovat mukanaan hyvän mielen. Toivottavasti vuoden päästä työlistaltani on poistunut joukko sellaisia asioita, jotka nostattavat verenpainetta, ja jäljellä on yhä enemmän niitä, joita on ilo muistella jälkikäteenkin.
Haluaisin sanoa, että...