Se meni jo

Tiedän, miksi ystävänpäivä on keksitty: jotta minä ja kaltaiseni tuntisivat syvää syyllisyyttä siitä, että eivät kykene muistamaan ystäviään edes yhtenä päivänä vuodessa.

Kysehän ei ole siitä, ettenkö muistaisi, vaan siitä, että näyn olevan kykenemätön muistamisiin. Vähän sama juttu on syntymäpäivien kanssa. Voin tältä istumalta luetella lähestulkoon kaikkien ystävieni syntymäpäivät ja vuodet, mutta todennäköisyys, että itse syntymäpäivänä muistaisin pistää tekstarin tai sähköpostin tai – varjelkoon – kortin postiin, on yhtä suuri kuin todennäköisyys, että…

… ei sille löydy vertailukohtaa. Niin vain tuskin käy. Sorry, mates.

***

Aina joskus törmää sellaiseen musiikkiin, jossa on jotain kovin kiehtovaa. Viikonloppuna olen kuunnellut tätä kappaletta uudestaan ja uudestaan (ja sitä teen äärimmäisen harvoin). Älkää piitatko laulajan lievästä lässytyksestä, siihen tottuu kyllä.

Ja hengittäkää syvään ennen saksofonisooloja. Ne vievät jalat alta.

Bittersweet: The Bomb (YouTube), levy Drama julkaistaan maaliskuussa. Bongasin kappaleen Maikkarin tiistai-illan sarjasta Lipstick Jungle, jossa se soi tunnarina.

Haluaisin sanoa, että...