Kiinni arjesta

Kolmen päivän intensiivisen tanssielämän jälkeen tänään alkoi arki. Ensin sähköpostien ja muiden akuuttien asioiden perkaus, sitten asennoitumista viikon urakoihin ja päälle päätteeksi tammikuun alvien tilitys.

Vielä on sellainen välitilaolo: en ole enää reissun päällä, mutten oikein vielä asettunut kotielämäänkään. Eiköhän se silti tästä. Huomenna varmaan olen jo likimain läsnä.

***

Viikonloppu oli antoisa. Esiintyminen perjantaina sujui mainiosti ja viikonlopun kursseilta tarttui mukaan monenmoista mukavaa, muun muassa rumpusoolo, jonka ajattelin esittää Onnenvärinöissä.

Huojentavaa kyllä, kroppa jaksoi, vaikka sitä turhankin paljon rääkkäsin. Lihaksetkaan eivät olleet kokonaan eri mieltä, mutta toisaalta sunnuntai päätettiinkin parin tunnin venyttelyihin.

Keväälle on tarpeen ottaa kaksi tavoitetta: täsmärääkätä lihaksia ja venytellä niitä. Olo on nimittäin runsaan lihastyön ja intensiivisen lihashuollon jäljiltä mitä mainioin. Mutta ei ehkä aivan yhtä monta päivittäistä tuntia kuin viime viikonloppuna, jolloin tanssin parissa urakoitiin keskimäärin kuusi tuntia päivässä.

Haluaisin sanoa, että...