Kesän loppu

Tänään on sääennusteiden mukaan kesän viimeinen lämmin päivä. Sen kunniaksi tekisi mieli tehdä jotain, mutta vointi ja olotila ei oikein anna myöten.

Paljon jäi tänä(kin) kesänä tekemättä, vaikka kiirettä ei ollutkaan. Angiinakierre esti tehokkaasti monta asiaa, esimerkiksi uimassa ei sitten ole koko kesänä käyty. Ajattelin paikata aukkoa viemällä isoimmukset syksyn alkajaisiksi uimahalliin muutamaan otteeseen, jos vain hermoni pitävät.

Mikähän se kesän ideaali on, johon mielikuvissaan yrittää tähdätä? Miksi aina syksyn tullessa tuntuu siltä, että kesä on hävinnyt? (Miksi talven tullessa syksy tuntuu menneen jälkiä jättämättä, kevään koittaessa talvi jääneen nauttimatta…) Mikä siinä on niin vaikeaa, ettei osaa elää kulloistakin hetkeä vaan haikailee jotain tulevaa?

Olen katsellut syksyn ja talven kalenteria ja harjoitellut sanaa “ei”. Kalenterissa on ihan oikeasti tyhjää (!), aikaa, jolloin en kuvittele tekeväni maailmaa valmiiksi. Merkki aikuistumisesta?

***

Edit 13.05
Kesän kolmas antibioottikuuri näkyy purreen streptokokkeihin. Päivän positiivinen uutinen: nieluviljely oli negatiivinen. Olen siis terve — ainakin toistaiseksi, kesäflunssaa lukuunottamatta.

Haluaisin sanoa, että...