Seurallista kätten työtä

Viime viikolla vanhempainillassa opettaja kertoi, että koululaiset pitävät käsityötunneista, erityisesti jos saa laittaa pulpetit yhteen ja höpistä käsitöitä tehdessä.

Sitähän se on ollut kautta aikain: ompeluseuroissa ovat neulat ja puikot suihkineet, ja samalla on kerrottu kaikki uusimmat juorut ja päivitelty maailmanmenoa. Omasta kouluajastani muistan, miten käsityötunneilla keskustelu kävi ajoittain hyvinkin vilkkaana. Ja tietysti mieleen tulee neiti Marple, Agatha Christien luoma vanha neitihahmo, joka ratkaisi rikokset kudin kädessä.

Jos nyt oikein kauas palaa, niin muinaisina aikoina ei paljon vaihtoehtoja ollut. Työt oli tehtävä, eikä vapaita hetkiä voinut pitää. Käsityö sitoo ehkä kädet, muttei kieltä eikä ajatuksia. Kudin sylissä on helppo uppoutua keskusteluun hyvällä omallatunnolla.

***

Minulle käsitöiden tekeminen ei ole erityisen seurallista toimintaa. Ompeleminen on yksinäistä puuhaa, eihän koneen säksätyksen yli mitään kuule. Kutimet ja paljettikirjonnat ovat yleensä seuranani, kun katson — tai siis kuuntelen — televisiota. Korut valmistuisivat parhaiten omassa rauhassa.

Jos jätetään huomiotta television katseluun liittyvä käsillä puuhaaminen, käsitöiden tekeminen on minulle enemmänkin meditaatiota. Käsitöiden tekeminen on hyvin yksitoikkoista puuhaa. Toki niihin liittyy luova vaihe, joka on joko ennen aloittamista tai aivan projektin alkumetreillä: materiaalin valinta, mallin suunnittelu, mahdollisten ohjeiden tai kaavojen etsintä. Ompelusten ainoa varsinaisesti luova vaihe on leikkaaminen, ja siksi se onkin niin työlästä. Kutomisessa luovuutta ottaa se hetki, kun käsillä olevaa mallia muokataan tarkoituksiin sopivaksi ja lasketaan tarvittavien silmukoiden määrä. Kirjonnassa luovuutta ottaa kirjonnaisen suunnittelu ja piirtäminen, loppu on pelkkää neulalla pistelyä. Korujen teossa luovinta on materiaalien valinta ja mallin suunnittelu — testailen paljon korumateriaaleja ihan samaan tapaan kuin kutoessa teen mallitilkkuja.

Niin, suurin osa käsityön tekemisestä on yksitoikkoista tekemistä, jolloin ajatukset saavat lentää. Siksi käsitöiden tekeminen ruokkii luovuutta: ideat syntyvät, kun käsillä on muuta puuhaa. Samaa terapeuttista meditaatiota lienee myös ruoanlaitossa ja tiskaamisessa (joihin en sotkeennu kuin pakon edessä).

***

Jäin miettimään, kuinka käsityö yhdistää tekijöitään. Nykymaailmassa ompeluseurojen vastineena lienevät blogit. Käsityöblogien määrä on valtaisa! Minustakin on hauska esitellä kätteni tuotoksia, muttei niin hauska, että jaksaisin niitä aktiivisesti kuvata ja tehdä niistä blogimerkintöjä. Kun olen uuden vaatteen tai korun esitellyt ensin omalle perheelle ja sitten parille ystävälle, olenkin jo tuotokseeni niin tottunut, että harvemmin niitä enää näyttelen (paitsi tanssipukuja, joiden tekemiseen menee niin paljon aikaa, että niitä näytetään jokaiselle, joka suostuu katsomaan!). Koska valtaosa valmistuvista tuotoksista on suhteellisen arkipäiväistä kamaa, ei niiden esittely ole kovin mielekästä. Eilenkin leikkasin tenaville muutamat housut ja pari hametta koulukäyttöön, ihan tavallista arkivaatetta.

En jaksa seurata kovin aktiivisesti käsityöblogeja, mutta muutama suosikki minulla on. Neuleblogeista ainoa on Elämänlankaa, joka on kirjoitettu älykkäästi ja kiinnostavasti. Käsityöblogina alkanut Tilkkutäkin alla kuuluu lukemistooni, sillä tunnen kirjoittajan, ja tuttujen elämästä on aina kiva lukea. Korupuolella jo ennen omaa koruharrastustani törmäsin Helmettiin, joka on monessa suhteessa aivan omaa luokkaansa.

Olen miettinyt, että minulle antoisampaa kuin blogata valmistuneista käsitöistä olisi koota nettisivuilleni galleria, jossa olisivat niin tanssipuvut, korut kuin muutkin kiinnostavammat käsityöt. Vaiheessa tämäkin idea, mutta ehkä jossain vaiheessa innostun sen toteuttamaan.

P.S. Vasta kun olin tehnyt tämän bloggauksen, tajusin: ompeluseurojen vastineena eivät suinkaan ole blogit vaan foorumit. Foorumeissa keskustellaan käsitöiden tekemisestä, jaetaan vinkkejä ja vihjeitä, opastetaan aloittelijoita — ja siinä sivussa keskustellaan myös miljoonista muista elämän asioista. Minun kotifoorumini on Helmetti, koruntekijöiden oma foorumi, jossa on loistava henki ja mukavaa porukkaa. Siellä minä viihdyn.

Yksi vastaus merkintään “Seurallista kätten työtä”

  1. Ymmärrän tunteen, niin sinun kuin lastesi kohdalla. Minulle paras osa käsitöiden teossa on se, kun voi antaa vaan mennä ja kuunnella vaikka äänikirjaa samalla.

Haluaisin sanoa, että...