Pätkitty elämys

Operaatio “Klassikot tutuksi tenaville” on aloitettu. Pari viikkoa sitten Teema näytti Kino klassikko -sarjassa mainion vanhan leffan Arsenikkia ja vanhoja pitsejä (Arsenic and Old Lace, filmattu 1941, julkaistu 1944), pääosassa Cary Grant*.

Tietysti elokuvat pitäisi katsoa kerralla alusta loppuun, jotta intensiteetti ei häviä ja rytmitys pääse kunnolla oikeuksiinsa. Mutta aina – varsinkaan jälkikasvun kanssa – ei voi tehdä niin kuin hyvä olisi. Katsoimme siis Arsenikki-leffan kolmessa osassa: eilen vähän yli puolen välin, tänään ennen saunaa parikymmentä minuuttia ja saunan jälkeen loput. Toimihan se niinkin.

Minun muistikuvani elokuvasta (ja näytelmästä, sitä esitettiin Jyväskylän kaupunginteatterissa joskus viime vuosikymmenen puolivälissä, pääosassa Jouni Innilä) olivat kepeitä ja hauskoja, mutta nuorempien katsojien silmin mustavalkoinen, valaistuksella leikkivä elokuva, jossa on myös ilkeitä hahmoja, saattoi olla paikoin pelottavakin. Katsottiin siis vieretysten sohvalla. Aina välillä koko joukko nauraa rätkätti, kun näytelmä käännähti slapstick-huumorin puolelle. Cary Grant on siinä lajissa hykerryttävän hauska.

***

Nyt sunnuntai-iltana voisi jatkaa toisella Cary Grant -klassikolla: Teeman klassikkoelokuvien sarjassa nähdään Bringing up baby (1938). Ja sitten voisin vertailun vuoksi kaivaa omista arkistoistani toisen Howard Hawksin ohjaaman komedian Monkey Business (1952).

Kummassakin Grant esittää hajamielistä professoria. Ensimmäisessä nähdään lisäksi Katherine Hepburn ja leopardi, jälkimmäisessä Marilyn Monroe ja apina.

*Se on muuten ihan vääryyttä, että Cary Grant (1904–1986) näyttää samanlaiselta jokaisessa leffassaan. Ja miehen elokuvaura sentään alkoi 1932 ja päättyi 1966.

Haluaisin sanoa, että...