Aikakoukussa

Lomalukemisista yksi sarja on luettu. Lapsi aloitti, minä luin perässä – ja kumpikaan ei pystynyt laskemaan kirjoja kädestään.

Marianne Curleyn Aikavartio-trilogia (Nimetyt 2004, Pimeä 2005, Avain 2006) on erinomainen!

Sen kummemmin tarinaa ja juonta referoimatta hyppään pohdiskelemaan ammattiasioita eli kirjasarjan kerrontatekniikkaa. Ensinnäkin kirjat on kirjoitettu preesensissä, mutta hämäävää kyllä, preesensiys ei paista tekstistä läpi niin kuin useimmissa preesens-tarinoissa. Pikemminkin preesens tuo tekstiin jotain unenomaista.

Kertojaksi on valittu minä-kertoja, mutta minä-kertojan vuoro vaihtelee eri henkilöillä luvusta toiseen – jokaisen luvun alussa kerrotaan, kuka tällä kertaa on kertojana. Ensimmäisissä kirjoissa pysyy suhteellisen hyvin kertojasta kärryillä, mutta viimeisessä kirjassa kerrontavuoro vaihtelee viiden eri henkilön välillä. Loppuvaiheen hurjissa käänteissä en muutamaan otteeseen enää ollut ihan varma, kenen kertojan silmin luku etenikään. Kertojanäkökulman vaihteleminen oli rohkea ratkaisu, mutta henkilöiden kasvun kannalta varmasti perusteltua.

Itse tarinan olisi varmasti voinut kertoa yhtä hyvin imperfektissä ja kolmannessa persoonassa, mutta jotain hetkellisyydestä ja spontaaniudesta olisi varmasti menetetty.

Päälle päätteeksi vielä oma, analyysiton lukijareaktioni kirjasarjan jälkeen: hieno lukukokemus!

***

Marianne Curley on – virkistävää kyllä – australialainen nuortenkirjailija, joka on julkaissut Aikavartio-trilogiaa ennen kirjan Muinainen taika (2000). Kotisivujen mukaan jotain uutta on työn alla – toivottavasti Tammi jatkaa suomennettujen teosten julkaisua.

Haluaisin sanoa, että...