Omistamisen hinku

Olisi paljonkin sanottavaa tietokoneista, palveluista, salasanoista ja vastaavasta, mutta lupasin itselleni, että tänään kirjoitan jostain ihan muusta. Kirjoitan kirjoista.

Pistäydyttiin lasten kanssa kirjakaupassa hakemassa tilattu, maksettu ja saapunut kirja. Koska olen lukenut kirjan jo moneen kertaan, en ollut pitänyt kiirettä. Sanoinkin jo kirjaa tilatessani (ja maksaessani), että haen sitten, kun seuraavan kerran autoilen samaan suuntaan.

Keräileminen on ikävä harrastus: se johtaa tavaramäärän lisääntymiseen. Pitkään meillä (lue: minulla) oli kirjanostokielto. Ei ollut vielä kirjahyllyä eikä siis paikkaa siihen asti hankituillekaan, saati sitten uusille kirjoille. Silloin ostin vain tietokirjoja, ja niidenkin piti liittyä suoraan omaan alaan. Ei esimerkiksi käsityökirjoja tai muuta huviketta.

Vieläkin yritän pitää järjen mukana, kun menen kirjakauppaan (oikeaan tai virtuaaliseen). Vain harkittuja, tarpeellisia ostoksia.

Tietokirjojen kanssa rima lakee helposti, koska monipuolinen käsikirjasto kotona on hyvä juttu – ei kaikkea löydy googlesta. Romaanien kanssa olen pyrkinyt pitämään rimaa korkealla, joten valtaosa hankinnoista on hyvää luettavaa jälkikasvulle (tosin pitäähän minunkin ne lukea, jotta tiedän, mitä lapseni lukevat, eikös?).

***

Tänä kesänä olen lueskellut (taas) ahkerasti neulekirjoja. Erityisesti sellaiset kirjat, joissa on tekniikkaselostuksia ynnä paljon mallineuleita – palmikoita, pitsejä ja sen sellaisia – kiehtovat mieltäni. Viis minä neuleohjeista, mallit tulevat ja menevät muotien mukaan, mutta neulomisen tekniikka ei ole muuttunut miksikään vuosien ja vuosikymmenten saatossa.

Kirjahyllyssäni on selvästi lankatöiden perusteoksen kokoinen aukko. Kirjaston kirjoista olen löytänyt pari käyttökelpoista ehdokasta, seuraavaksi täytyy katsoa, myydäänkö niitä missään nettikirjakaupassa.

***

Kirjarintamallakaan omenat eivät tunnu putoavan kovin kauas puusta. Kirjakaupassa minua kiidätettiin milloin minkin hyllyn luokse katsomaan kirjoja, jotka olisi kiva saada.

Onneksi en ole spontaani shoppailija. Jäisi kirjahylly pieneksi alta aikayksikön.

Haluaisin sanoa, että...