Loistava keksintö

Huvipuistot, tivolit ja vastaavat ovat loistava keksintö. Etenkin silloin, kun omat lapset ovat siellä.

Ja etenkin silloin, kun minä en ole. Osasi olla uskomattoman rauhallista.

***

Mutta hurjan päivän jälkeen ilta seuraa kaikkea muuta kuin seesteinen ilta. Tunnetustihan väsähtäneet lapset ovat kiukkuisia (aikuiset eivät, eivät tietenkään).

Selvittiinhän siitäkin, on jo rauha maassa ja niin pois päin. Minä en leppoisasta päivästä huolimatta päässyt puusta pitkälle: jäin arpomaan, mihin rauhallinen aika olisi parasta käyttää. Arvonta on hidasta, tulokset valmistunevat seuraavaan rauhalliseen iltapäivään mennessä.

2 vastausta merkintään “Loistava keksintö”

  1. Kuulostaa kovin tutulta. Meillä vastaava on odotettavissa ensi viikonloppuna, tosin rauhaa kestää muutaman päivän, kun isot lapset ovat sukulaisten luona.

    Toisaalta rauha ei ole ihan täydellinen, kun kotiin seurakseni jää kaksivuotias pikkuneiti – ja lähes nelikymppinen pikkupoika 🙂

  2. Rauha on luksusta, siitä pitää ottaa kaikki ilo irti!

    Käsittämätöntä, miten nopeasti muiden ihmisten lapset kasvavat. Että se teidänkin pikkuneiti on jo kaksivuotias. Sehän menee kohta kouluun.

Haluaisin sanoa, että...