Turhauttavat koodit

Olen viettänyt suurimman osan iltaa etsien ohjetta, miten siirtäisin Ishtar-blogissa hakulaatikon vaakamenu-riville. Ei sitten onnistu, ei.

Eihän itse hakulaatikon siirtäminen mikään ongelma ole, sen kun kopioi koodia ja siirtää toiseen paikkaan. Ongelmana on, että teenpä mitä tahansa, hakulaatikko ei suostu olemaan linkkien kanssa samalla rivillä, vaan haluaa välttämättä ihan oman rivin.

Koska ratkaisu yleensä löytyy siinä vaiheessa, kun sitä lakkaa etsimästä, ilmoitan täten lopettavani ongelman ratkomisen nyt.

***

Kaksi minuuttia myöhemmin

Eikö nyt jo alkaisi olla aika?

2 vastausta merkintään “Turhauttavat koodit”

  1. Onko sen hakulaatikon koodinpätkässä jotain sellaista, mikä saisi sen siirtymään omalle rivilleen? Esim. kappaleen aloittavaa p-tagia? Entä tyylitiedostossa?

  2. Ei löydy :(. Tyylitiedostossa ei ole mitään määrityksiä koko lomakkeelle, ja syykin on yksinkertainen: alkuperäisessä teemassa ei ollut hakulomaketta, nappasin sen toisesta teemasta… (Aivan, juuri nyt maa alkaa uhkaavasti täristä jalkojeni alla.)
    Latasin eilen ainakin kolme sellaista tyylitiedostoa, jossa oli sopivassa kohti hakuboksi, ja kokeilin kopioida niiden tyylit, hakulomakkeet ja header-määritykset. Luultavasti jonkin tiedoston kohonkin koodinpätkään on laitettu joku rivi, joka muuttaa kaiken, mutta väsyneet silmäni eivät sitä löytäneet.
    Miksi, voi miksi ei voi tyytyä valmiina annettuun? Ehkä se laatikko vain tykkää asustaa sivupalkissa.

Haluaisin sanoa, että...