Sormiharjoituksia

Kolme päivää koulua, ja lapset simahtivat illalla ilman eri kehotusta. Kolme aikaista aamuherätystä, ja minulla on jo rytmisiä ongelmia päiväohjelmani kanssa. Viime yön bravuurini: ensin kolme tuntia unta, sitten parisen tuntia hereillä tai puolihereillä ja lopulta taas reilu kolme tuntia ihan oikeaa nukkumista.

Hankintalistalla uusi herätyskello. Vanha on itse asiassa kelloradio, joka toimii verkkovirralla – siis toisin sanoen sekoaa joka kerta, kun sähkönjakelu takkuaa. Näin jo kelloliikkeessä mieleiseni herätyskellon, täytyy yrittää jonain päivänä ehtiä aukioloaikaan ostoksille. Onneksi kännykän herätys pelaa siihen asti, kunhan muistaa puhelinta ladata.

***

Minulla on häkellyttävä kyky täyttää pääni kaikenmoisella tiedolla, jota en itse asiassa tarvitse (ja yleensä sellaisen tiedon kustannuksella, jolle olisi käyttöä). Suhteellisen helposti mieleeni tarttuu rytminen lyriikka, oli se sitten varsinaista runoutta tahi laulunsanoituksia.

Otsikkoa sorvatessani pompahti mieleeni vanha runo, jota isälläni oli tapana siteerata. Uuno Kailasta, luulisin. Tai Aaro Hellaakoskea. Pakko tarkistaa tämä. – Hmm, se oli sitten V. A. Koskenniemeä. Taisivat jäädä runo-opinnot yliopistossa pikkuisen liian vähiin, kun sekoitan nämä kaikki runoilijat aina keskenään.

Siis V. A. Koskenniemen “Koulutie”

Olen unessa useasti / sinun kaduillas, koulutie
Kotiportilta kouluun asti / mun askeleeni vie
Syysaamu kirpeä koittaa / yli heräävän kaupungin
Ja sen laidassa koski soittaa / tutun sävelen ilmoihin

Ja niin edelleen. Runo on tarttunut mieleeni, kuten niin monet runot: ulkoa opittuna. Mutta kun oikeasti pysähtyy miettimään, niin sehän on kaunis runo. No jaa, lopetus on kyllä vähän pateettinen: “Ah enkö ma hautaan asti / koululainen lie.”

Jos en tätäkään runoa muistaisi, olisi aivoissani paljon lisätilaa tähdellisemmillekin tiedoille. Kuten vaikkapa koulun reaaliaineille. Jälkikasvu tietää niistä jo paljon enemmän kuin minä kykenen muistamaan.

hakusanoja kellot, koulu, päivärytmi, uni
| Lisää kommentti »