Vt:n elämää

Myönnän: tämäkin päivä olisi ollut monin verroin miellyttävämpi, jos olisin hoitanut homman pois käsistä hyvissä ajoin. En vain saanut aikaiseksi.

Ei se edes ollut mikään monimutkainen homma. Tarvitsi vain täyttää pari lomaketta, allekirjoittaa pari paperia ja niputtaa muutama liite mukaan. Satsi kirjekuoreen ja valmista!

Eikä se edes vienyt kauan. Varttitunnissa nippu oli viittä vaille valmiina, puuttui vain yksi liite. Niinpä.

Myönnän tämänkin: jos minulla olisi työhuoneessani vähemmän paperia, jäljellejääneet aaneloset voisivat löytää jokainen oman paikkansa. Se liitepaperi ei ollut löytänyt.

Minulla on omat lomakelaatikot mapitettaville papereille, omat käsiteltäville papereille ja omat toimenpiteitä vaativille. Lisäksi on tietopaikat akuuteille ja pitkäkestoista säilytystä vaativille. Homma toimi oikein hyvin, kunnes paperia alkoi kertyä niin paljon, ettei se mahtunut mihinkään lomakelaatikoihin eikä mapittaja pysynyt mapitusvauhdissa.

Liitteen piti olla käsiteltävissä papereissa – ei ollut. Kävin kolme kertaa läpi mapitettavat, mutta eihän se toki sielläkään piilotellut. Varmistelin toimenpidelaatikon, akuuttien papereiden pinon ja tutkailin säilytettävien papereiden pinoa, mutta ei, ei ja ei. Liitettä ei löytynyt mistään. Kävin läpi jopa “nämä pitäisi käydä läpi joskus, kun olisi aikaa” -pinon. Ei sielläkään.

Siinä vaiheessa, kun olin jo luovuttanut ja ryhtynyt murehtimaan muita välitöntä huomiota vaativia asioita, tajusin tuijottavani paperinivaskaa, johon oli kerääntynyt joukko sellaisia papereita, joille en ole oikein keksinyt sopivaa säilytyspaikkaa: koulun tiedotteita, yhteystietoja sun muuta. Ja se kadoksissa oleva liite.

Eihän siinä mitään, kerrankos sitä yksi paperi on hukassa. Mutta kun niillä lomakkeilla ja liitteillä oli ollut neljä kuukautta aikaa siirtyä allekirjoitettuina minulta Kelalle. Tänään oli vihonviimeinen palautuspäivä.

Paperit ehtivät perille ajoissa, sanoisin melkeinpä, että hyvissä ajoin. Toimiston ovet olivat sentään avoinna vielä kolme varttia papereiden viemisen jälkeen. Mutta jos olisin ollut päivän viimeinen asiakas, silloin olisi voinut sanoa, että jäi vähän viime tippaan*.

*Kuvaava ilmaisu vt (= viime tipassa) on omaksuttu ja omittu eräältä ystävältäni.

Haluaisin sanoa, että...