Olkoon sitten auki

Olen alkusyksyn ajan kasaillut uutta blogiani esityskuntoon. Välillä olen ollut ihan jähmeessä, kun olen pohtinut ulkoasua, rakennetta ja toteutustapaa.

Tarkoitukseni oli rakentaa sellainen WordPress-teema, joka olisi juuri sellainen kuin haluan. Katinkontit. Ei ole ollut riittävästi aikaa, jotta olisin saanut hiottua teemaa. Nyt, kun alkaa olla taas jotain blogattavaakin, tulin siihen tulokseen, että otetaan sitten valmis WP-teema ja muokkaillaan sitä.

Ette varmaan arvaakaan, että muokkailu on vielä vähän kesken?

Ettekä varmaan arvaa sitäkään, että muutenkin projekti on vielä keskentekoinen? Että luonnoksissa on koko joukko postauksia, joita pitää vielä hioa ja täydentää, jotta ne voi päästää julkisuuteen.

Keskeneräistä, sitähän elämä on.

***

Joka tapauksessa käsitöistä kiinnostuneet voivat käydä vilkaisemassa kädentaitoihin keskittyvää blogiani Cranberries and Cattleyas. Blogi on pääasiassa englanninkielinen, mutta kuvat puhukoot enemmän kuin minkä tahansa kieliset sanat.

Tähän mennessä pisimmällä on lankatöiden osasto, jossa on kahlattu menneet ja nykyiset ja uusiakin postauksia on luvassa. Muista vanhoista käsityötuotoksista olen kirjoittanut vielä luonnosasteella olevia merkintöjä, jotka huutavat valokuvia. Työn alla on parhaillaan vanhojen tanssipukujen kuvien valikointia, sitten siirryn käymään läpi tähänastisen koruilu-urani tuotokset ja lopuksi on luvassa vielä suppea pikakatsaus ompeluksiini.

Ei siis pidä hämmästyä, kun vanhoihin viesteihin ilmaantuu uutta. Eikä pidä odottaa, että blogi päivittyy kovin tiheästi – josko noita vanhoja käsityötuotteita on nurkat pullollaan, niin uusia ei synny joka päivä eikä joka viikkokaan.

***

Paitsi juuri nyt on putki päällä: viimeistelen kasaa sellaisia neulomuksia, jotka ovat olleet langanpäiden päättelyä vaille valmiina jo pienen ikuisuuden.

Niin että olkoon sitten jo julkinen tuo käsityöblogini Cranberries and Cattleyas. Käy muuten kuin noiden viittä vaille valmiiden neulomusten kanssa eikä tule ikinä julkaisuvalmiiksi.

Haluaisin sanoa, että...