Silppupäiväviikot

Taas eletään silppupäivää.

Aamu meni terveysasemalla. Iltapäivällä lähden vanhempainvarttiin. Samalla reissulla käyn terveysasemalla uudelleen, sillä unohdin aamulla noutaa diabetestarvikkeet – ei sillä, että aseman aamukiireissä kenelläkään olisi ollut ylimääräistä aikaa niiden kokoamiseenkaan.

Päivän mittaan pitää käydä apteekissa. Pitäisi käydä kaupassakin. Illaksi lähden taas töihin.

Tänään on niin vähän rauhallista, keskeytymätöntä työaikaa, etten oikein tiedä, mitä ryhtyisin tekemään. Täytyy varmaan hoidella pois työlistalta joukko pieniä rutiinihommia, jotka eivät vaadi syventymistä ja ajattelua. Tai ryhdyn tekemään arkeologista tutkimusta työpöytäni paperipinoihin. Tai päivittämään kalentereita ajan tasalle.

***

Samanlaisia silppupäiviä on nyt ollut jo ainakin puolentoista viikon ajan. Ei ole tehokkuudesta tietoakaan. Isot hommat etenevät heikosti, kun yhtenäistä työaikaa on vähän.

Olen oppinut, työssä kuin työssä, että jumalallista inspiraatiota on turha odottaa. Työvire ja innostus löytyy, kun ryhtyy tekemään. Mutta silppupäivinä ei innosta edes ryhtyä tekemään: tiedän, että siinä vaiheessa kun intoa olisi ja vauhti olisi päällä, pitäisi kuitenkin lopettaa ja lähteä tapaamiseen, kauppaan tai hoitamaan asioita.

Taitaa olla parempi panostaa tällaisina päivinä rutiineihin.

Haluaisin sanoa, että...