Kielitieteen kysymyksiä

Tänään pohdiskelin Facebook-keskusteluissa kielitieteen perimmäisiä kysymyksiä: miten sanansisäisen h:n metateesi ilmenee eri peräpohjalaisissa murteissa. (Se ei ollut monologi: minulla on ystäviä, jotka ovat yhtä kieroutuneita kuin minäkin.)

Kyse on siis niin sanotusta h:n päältä puhumisesta. Siinä missä pohjalainen sanoo mennähän, Lapissa sanotaan menhään tahi menhän sen mukaan, mistä päin Lappia puhuja on kotoisin.

***

Juuri eilisiltana keskustelin kirjoittajaryhmäni kanssa siitä, miten murretta voi kirjoittaa. Murre toimii mainiosti puhuttuna, ja puheesta ymmärtää valtaosan sellainenkin, joka ei itse kyseistä murretta puhu. Mutta kirjoitetun murteen lukeminen voi olla tuskaa, jos murre ei ole itselle tuttua.

Jouduin joskus opiskeluaikoina lukemaan kohtuuttoman pitkät pätkät savolaismurteilla kirjoitettua tekstiä. Se oli melkein yhtä hankalaa kuin lounaismurteiden ymmärtäminen. Esimerkiksi Heli Laaksosen runot eivät aukene minulle paperilta, ne pitää lukea ensin ääneen. Ihan liian lyhyttä.

***

Murreopintoni ovat valitettavan suppeat ja kovin pitkän ajan takaa. Sitä paitsi murreluennot olivat keskiviikkoisin kello 16–18, jolloin keskittymiskyky ei ollut parhaimmillaan.

Sen sentään muistin, että läntisessä osassa Lappia (Tornion murrealueella) menhään, kun taas Keski-Lapissa (Kemin murrealueella) menhän. Keskustelukumppanini valotti, että paikka paikoin käytetään myös puolipitkää vokaalia. Mieltäni jäi vaivaamaan, miten pitkää vokaalia Keski-Lapissa käytetään. Autenttinen murreinformanttini vahvisti epäilyni siitä, että Sodankylän seudulla vokaali on lyhyt.

Ja tämä, hyvät lukijat, olkoon esimerkkinä kahdesta asiasta:

  1. Pituudella on merkitystä.
  2. Facebook on työkalu – tai ainakin asiakäyttöön valjastettavissa.

Haluaisin sanoa, että...