Ensimmäinen luukku aukenee

Viime vuonna virittäydyin jouluntuloon kertaamalla blogissani joululauluja. Tänä vuonna päätin etsiä joulumieltä kuvien kautta.

Koska kuva on kansainvälinen kieli, tuumasin, että samat kuvat voisi julkaista myös englanninkielisessä blogissa. Mutta hölmöltä tuntuisi jättää käsityöblogi paitsioon. Toisaalta taas olisi kiva, että ihan kaikki nettisivuillani käyvät voisivat katsella valokuvakalenteriani.

Aikani pähkäiltyäni päätin virittäytyä täällä blogin puolella sanallisesti, ja otin valokuvakalenterin nettisivujen rakennusharjoituksena. Nyt on harjoiteltu: olkaa hyvät, joulukalenteri 2009.

Uusi kuva ilmestyy etusivulle joka päivä, ja vanhoja voi selata pävämäärien mukaan.

Eikä sitten kurkistella tulevia luukkuja!

Haluaisin sanoa, että...